20. elokuuta 2007

hattaraa

Eilinen ininäpostaus aiheutti odottamatonta toimeliaisuutta.

Kid Mohair Wrap

malli: Sandra 2006 September, ensimmäisen sivun kietsu
lanka: Outilta adoptoitu GGH Kid Mohair, 155g
puikot: 4,5
muuta: käänsin mallin nurinniskoin, ohjeessa nurjat silmukat olisivat tulleet oikealle puolelle. Pitsiin piti myös tehdä muutoksia tästä johtuen, pieniä tosin.

Malli on kiva, neule on ihana ja kaunis mutta se kuuluisa mutta..

Koska ohut neulos kuultaa herkästi läpi oli saumojen ompelu yhtä kärsimysnäytelmää!
Kavennukset olivat ohjeessa porrasmaisia ja sain kikkailla tosissani ettei neule olisi vallan mörvelöitynyt. Ensi kerralla MUISTA tehdä kavennukset ilman porrastusta ja neulo jokaisen kierroksen ensimmäinen silmukka nurin. Huomasin kaiken tämän aivan liian myöhään, tätä lankaa oli lähes mahdotonta purkaa. Menin sitten aloittamallani tyylillä loppuun asti vaikka vähän irvistyttikin.

Saumoilla on näin pehmoisessa neuleessa toki tarkoituksensa, muuten neule venyisi varmasti tunnistamattomaksi möykyksi ensimmäisen pesun jälkeen. Mutta silti: puuuuh!

Kid Mohair Wrap

On se silti kyllä nätti. Ja pehmeä, hattaraa sano hovikuvaaja.

Neuloin reunapitsit suoraan kappaleisiin kiinni joka oli toki nopeampaa, mutta jälki ei ollut ehkä ihan paras mahdollinen. Yhdistämiskohta näkyy oikealla puolella venyneinä silmukoina, tottakai sen ainakin itse huomaa kun on tunteja tuijottanut.

Huomatkaa muuten häissä syödyt koivet. Pakkohan ne oli ikuistaa :D

49 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Oih, onpas herkkis! Iiiihana! Kauniit pitsit ja sopii kuin valettu. Milloinkohan mä opin tekemään itselleni sopivia neuleita ;D

Marsvin

marja kirjoitti...

Ihana hattara:)!!

näppi kirjoitti...

Voi että ku on ihana neule! Sä sitten osaat aina yllättää. On kyllä niin sunnäköinen neule. Aivan ihana. Huoks*. Ei mun silmiin näytä yhtään pahalta nuo saumojen yhteen ompelut ym. asiat mistä itseäs moitit. :)

hannaliini kirjoitti...

Upea!!!

Jatta kirjoitti...

marsvin: Kiitsa! On se kyllä tosi herkkä, just hyvä mun suosimaan kerrospukeutumiseen :)
Itselle sopiva neule on oikeasti niin vaikeaa toteuttaa! Kyl määkin aina puran ja puran ja puran..

marja: Haluaa lintsille! Tai Särkänniemeen!

näppi: Jeh, toivottavasti mulla tulis muutama ylläripylläri vielä tällä viikolla :) Kiitos kovasti!

hannaliini: Kiitti :)

sannero kirjoitti...

kyllä kannataa ahertaa! Siis mielettömän söpö, ja tahtikin huimaa taas ihan päätä, kun sulla on toi valmiina ja se Ellos- apinointikin melkein.... Puuh, saa nähdä koska meilläpäin valmistuu jotain (tuijottaa syyttävästi villatakin tynkää, sais sekin sentään jotain itse tehdä....)

mammaliini. kirjoitti...

huih, onpa suuritöisen näköinen mutta ihana!! ja siististi tehdyn näköinen, usko pois! miten sää osaatkin tehdä noin istuvia neuleita :O.

laura koo kirjoitti...

Ooh, se on ihana ja varmasti varsin hattaraisen oloinen kun sillä on painoa nuin vähän. Sie oot sit etevä :)

Jaana kirjoitti...

Tosi hattarainen, jos painoa on vain 155 g ! Sä oot niin ahkera, kun jaksat pohtia ja muokata neuleita moneen kertaan. ihailtavaa tarmokkuutta!

Kristiina kirjoitti...

Kaunis neule ja istuu todella hyvin! :) Olisipa itselläkin kärsivällisyyttä ja taitoa tehdä tuollainen...

huopanen kirjoitti...

Sinä se kyllä osaat tuon homman. Taas on niin upean näköistä jälkeä:)

Jatta kirjoitti...

sannero: No kun hyppii neuleesta toiseen niin sit ne valmistuu yhdessä rykelmässä ;) En taida olla kovin uskollinen näin neuleiden suhteen, ongelmat malleissa aiheuttaa hyppimistä ja mietintätaukoja..

mammaliini: Omat mitat ylös ja ohjeita tihrustamaan! Kaaviokuvista sen näkee, ihan samaa homma kun vaatteiden kaavojen muuttelu. Yllättävän vähällä vaivalla sitä saa istuvia neuleita, joskus kuitenkin mennään metsään. Kiitos vaan kovasti kehuista!

laura koo: Pata kattilaa jne :D Kiitos sulle vielä viimeisimmästä, tiiät kyllä. Pus!

jaana: Jotkut sanoo sitä myös neuroottisuudeksi :D Mutta siis kiitos, kyllä mun mielestä kannattaa purkaa kuin tehdä neule josta ei sitten tykkääkkään jonkun korjattavissa olevan ongelman takia. Purkaminen on helppoa kun vaan muistaa sovitella neuletta joka päiväisen neulontasession jälkeen, huomaa virheet ajoissa :)

kristiina: Nälkä kasvaa syödessä, ei kun puikkoihin vaan!

huopanen: Kiitos kaunis :) Osaan ja en osaa, riippuu vähän päivästä ;D

Hansu kirjoitti...

Kaunis neule :)

Susa kirjoitti...

Ihana neule!

Katja kirjoitti...

Todella kaunis! Tuo näyttää aivan kuin se "leijuisi" päälläsi. Niin kevyen ja hentoisen näköinen on.

kaisumaisu kirjoitti...

Ompas nätti ja naisellinen kietsu! Häivähdys kesää vielä ennen kuin syssy tullee:)

Riikka kirjoitti...

Söpöä :)

Mia kirjoitti...

Ihq!

Mia

Outi kirjoitti...

Ihanan hattarainen, sopii sulle kuin valettu!

Perhoneito, kirjoitti...

Täytyy taas yhtyä ihastelijoiden kuoroon; on todella kaunis neule! Pitsit ja kaikki on niin kuin oppikirjoissa, eikä yhtään virheitä näy! Olet kyllä todella taitava!

Mermaid kirjoitti...

Ihana hattaraneule! Hauska idea noissa etukappaleissa, neule näyttää tosi hyvin istuvalta. Värikin on kaunis, ihanan karkki :-)

Terveisiä blogikoirille, hekin ovat tosi suloisia!

johannah kirjoitti...

Ihanan näköinen hattarainen! Taitava olet!

t. JohannaH

amelie kirjoitti...

On kyllä nätti...oikee prinsessaneule. :)

Kati E kirjoitti...

Iahan ja kaunis!

Jenni kirjoitti...

No on se kyllä ihq!

Pikku- Kettu kirjoitti...

Pitsiunelma-hattara! Onneksi on vielä vähän kesää jäljellä niin pääsee arvoiseensa käyttöön iltalämmikkeeksi.

helena kirjoitti...

Tosi kaunis ja just sun väriäkin ;) Varmasti ihanan tuntuinen päällä, niin kevyt, mutta lämmittää kuitenkin!

Vilma kirjoitti...

Herkän näköinen, kaunis. Sulle noi kietsut kyllä sopii mainiosti!

KirsiÄr kirjoitti...

No johan... Kaanis on. Eihän niitä 'käsityön leimoja' juuri muut näe.

Jatta kirjoitti...

Kiitos kaikille kauniista sanoista!

outi: Kiitos langasta ja lisälangasta! Kuten näkyy niin tarpeeseen tuli, *niiaa*.

risulintu kirjoitti...

Aivan mielettömän ihana, korua myöden.

Ja kun olen näitä hattaranvärisiä juttuja netissä katsellut aion kohta itsekin tehdä jotain tuon väristä.

Tanja kirjoitti...

Kaunista on taas ja niin sinun näköistä.
Aiemmin täällä oli puhetta Elloksen neuleista ja akryylistä...tänään katselin Otton kuvastoa, sieltä löytyi ihana neule, puuvillaa ja akryyliä, höh.

Jonna kirjoitti...

Tulin vaan sanomaan, että onpa taas ihana neule :)) Harmi kun noita viime syksyn Sandroja ei saa edes kirjastosta, niissä näkyy olleen paljon kivoja ohjeita ja oon missannut ne kaikki.

Lady kirjoitti...

No joo! Epäreilua...Tuo on aivan liian ihana! Voisko joku antaa mullekki kärsivällisyyttä neulomiseen?! Tahtoo kans vaaleanpunaista hattaraa!!!!!! =)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mä en kestä. Käyn täällä jatkuvasti kuolaamassa tätä kietsua. Ei siinä sitten muu auttanut kun kaivaa mohairit esiin ja aloittaa oma. Eilen illalla siis. Että sellasta vaan tulin kertomaan ;D Sä oot mun muusa ;DDD

Marsvin

Kaisa kirjoitti...

Aivan mieletön neule! On se tuo mohair vaan niin kaunista lankaa.

Jatta kirjoitti...

risulintu: Blogeista saa kyllä välillä vähän liikaa vaikutteita.. mut se on vaan hyvä!

tanja: Kiitos! Ai ne keinokuidut jyllää lastenvaatteissakin, voi HÖ. Olisi ees muuntokuituja, ne vois vielä jotenkin hyväksyä. Viskoosisekoitteen tilasin just H&Mltä, kun ei sitä kaikkea itse ehdi..

jonna: Nii-i, mulla ei ole ainuttakaan Sandraa ostettuna, tämäkin numero oli lainassa :/ Kun ei viittis ihan kaikkea ostaa siltä varalta että jos vaikka joskus kuitenkin tekis sieltä jotain. Plää :(

lady: Aloitat paksuilla puikoilla ja langoilla, niihin löytyy yllättävän ihania malleja tänä syksynä. Sit siirryt pikkuhiljaa ohuempaan, neulominen on oikeasti tosi kivaa! Ja sitä tehdessä voi seurata telkkaria ;)

marsvin: Mä oon jonkun muusa :D :D Sit vaan tuotosta esille, onkos se marsvininvihreää..?

kaisa: Ei silti ihan kaikki mohairit. Jotkut karvaa ja tuntuu muoville kädessä, itse en esim tykkää Kittenistä. Mut tää lanka, aaah :D

Nuttula kirjoitti...

Oi mikä neule taas. Ihana! Surffailin ihan kyllästyneenä ja väsyneenä, mutta täältä sinun blogistasi löytyy aina piristystä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ei marsvininvihreää, vaan turkoosia. Mikä lie kausi taas ;D

Marsvin

Jatta kirjoitti...

nuttula: Voi kiitos :) Samaa voin kyllä sanoa ihan sinullekkin!

marsvin: Pitäähän niitä uusiakin värejä välillä.. Mulle harmaa on ihan uus villitys, lankoja ja töitä jopa neljä (!!!) suunnitelmissa tälle syksylle siinä värissä ;)

Hege kirjoitti...

Gosh! It's beautiful!

Soile kirjoitti...

Ooo miten kaunis! Hattaraa ihan oikeasti.

Nallu kirjoitti...

Ihanan hattaraisen pumpulinen, ja herttaisen värinen !

Jatta kirjoitti...

hege: Thank you :) Proud of it myself too!

soile: Kiitos, tekee oikeasti mieli melkein haukata :D

nallu: Kiitos kovasti sinullekkin ;)

Hanna LANGANKIERTO kirjoitti...

AIVAN IHANA HATTARA!!!

Kamicha kirjoitti...

Ja siis tääkin on ihana! Lanka näyttää superpehmeältä.

jentsu kirjoitti...

Ensimmäinen ajatukseni oli, että tuollainen minunkin on saatava! Sitten kun aloin lukemaan tekstiä pidemmälle, tuli mieleen että ei varmasti onnistuisi miulta :) Ihan äärettömän kaunis neule. Tekisikkö mulle tollasen...:D

Satu H kirjoitti...

oi että täällä on syntynyt paljon kivaa viime aikoina! ihku! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!! Olen ihan täysillä rakastunut tuohon kietaisuneuleeseen, mutten yrityksistä huolimatta löydä ohjetta mistään...
Ajattelinkin, että voisitko mitenkään (tietenkin korvausta vastaan) kopioida mulle ohjeen?
sähköpostiosoitteeni on janinainen@suomi24.fi