28. marraskuuta 2008

sormet sanoo soo soo soo, kengänkannat koo koo koo

Takkikuvia? Noup, ei vielä :( Juu-u, Jatan kohta voi olla kaikkea päivästä kahteen kuukauteen, mutta joskus ne asiat kuitenkin tapahtuvat. Joten älkee hermostuko, kyl mie tässä ku joudan :)

Muutaman viime päivän aikana olen ollut melko tunteellisessa tilassa, ja haluaisin jakaa tunteen myös teidän kanssanne jotenkin. Vilma heitti minua K-kirjaimella pyynnöstä, joten täältä pesee! Katsaus pääni sisälle ja elämääni, megatylsistymisvaroitus on annettu.

kutominen
Mulle kutominen tarkoittaa joko puikoilla neulomista tai sitten loimen ja kuteen sitoutumista. Viittaan sanalla kumpaankin! Harrastuksena ah, niin rakas ja addiktoiva, mutta ironista kyllä olen kutoja myös ammatiltani. Paukuttelen teknisiä tekstiilejä vuorotyössä jo kahdeksatta vuotta ja kaikesta narinasta huolimatta työ on ihan kivaa. Välillä tuntuu että ihan kiva ei ole sitä mitä työltäni haluan, mutta onhan mulla tämä armas harrastukseni :)

koti
Rakkain paikka maailmassa. Oma koti ei tietenkään ole ainoa kotini, äitini oma koti sekä mummola ovat ihan yhtä "koteja" minulle. Ja "melkein koteja" on tädeillä. Kyllä, meillä on melkein rasittavan tiivis suku :D Luojan kiitos siitä, jos äitini puolen suku olisi yhtään vähemmän tiivis, olisin varmasti onnettomampi ihmisenä Häippä-Isin puuttuessa sukuineen kuvioista.
Eniveis, koti on paras paikka maailmassa. Siellä on aina hyvä olla :)


Äippä, minä ja mummi Inarinjärvellä


Äiti ja mie äipän synttäreillä


koirat
Ylläripylläri, meidän karvaiset lapsemme Papu ja Laku pääsivät mukaan listalle! Olen aina ollut eläinihminen ja en osaisi elää ilman koiruuksia. Ne tuovat aina hymyn huulille ja tarjoavat pyyteetöntä rakkautta sekä seuraa päivänä kuin päivänä. Mieheke sanoo usein: "Kuinka joku voi elää ilman eläimiä?" Niinpä. Ellei ole sitten lapsia. Tai allergia ;) Kuvassa muuten minun peba ja mie valmistautumassa yövuoroon.


kirjat/kirjallisuus
Olen aina ollut kova tyttö lukemaan. Onneksi äipällä oli sopimukset monen kirjafirman kanssa kun olin pieni, ja useita kirjoja kannettiin suoraan kotiin. 80-luvun nousukautena, jolloin rahaa tuntui olevan kaikkeen ei niin välttämättömään, hyllymme täyttyivät kirjakerhojen valitsemilla niteillä. Jossain vaiheessa minäkin löysin tieni kirjojen luo ja olin täysin myyty!
Yläaste oli vaikeaa aikaa massasta poikkeavalle tytölle, kirjat ja muutama ystävä, jotka jakoivat saman intohimon kanssani, kantoivat minut tämän vaiheen ylitse. Jumankekka, silloin minä osasin vielä neuloa ja lukea samaan aikaan! Lukioajan villitys ja elämäni murrosvuodet ovat tehneet sen, etten enää osaa :( Tai sitten neulon nykyään huomattavasti haastavampia malleja :)


Minä luen vieläkin, paljon, ja laidasta laitaan kuten pienenä. Kerään kirjoja jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen, en osta opusta tietämättä mitä se on syönyt. Sitä varten on olemassa kirjastot! Viimeisin hankintani on Richard Adamsin Ruohometsän kansa. Valitsin sen aikoinaan koti-kotini hyllystä kannen perusteella, luin sen yhden yön aikana, ja katsoin lopetettuani ulos ikkunasta josta näkyi kaksi jänistä (kirjan pääolennot). Itkin hysteerisesti kunnes äiti tuli kysymään mikä on hätänä; yritä siinä nyt sitten selittää! Saas nähdä onko teos säilyttänyt tenhonsa 16 vuoden ajan ;)

Kaikkien aikojen lempikirjani on kuitenkin Sinuhe. Mitä enemmän opin elämästä, sitä enemmän kirja minulle antaa (luen Sinuhen muutaman vuoden välein uudestaan). Ja jotta ei mentäisi liian "kylttyyriselle" tasolle, niin kyllä minä luen ihan perusdekkareitakin, ja Sidney Sheldonin Sydänyön tuolla puolen oli teinille upeuden upeus, pitäis lukea uudestaan :) Sitäpaitti Kingillä on muutama ihana kirja. Että se siitä kulttuurista, nih!

kännykkä
Miten sitä ilman on voinut joskus elää? Kun muutin pois kotoa kuudentenatoista syntymäpäivänäni, elin lähes viisi vuotta ilman TVtä ja melkein saman ajan ilman kännykkää. Ei ollut rahaa ja lama oli vienyt viimeisetkin auttajilta. Hyvinhän sitä pärjäsi, käveli jopa viisi kilometriä todetakseen ettei tavoittelemani ystävä ollutkaan kotona, enkä edes osannut olla ärtynyt. Mutta nyt? No voi apua :D Jos luuri jää kerran vuodessa kotiin, on ihan raajaton olo. Pimennossa. Hukassa. Hyi!!
Kännykkä on minulle myös musiikkisoitin, olen ladannut sinne yli 300 kappaletta levyiltäni joita vaihtelen ja varioin tarpeen mukaan. Pidän siitä että kaikki tarvittava kulkee samassa paketissa, ei erilliselle MP3-soittimelle sekä kännykälle siis minulta.

kauris
Horoskooppimerkkinä siis. Elävää moista en ole tainnut koskaan edes nähdä :)
Jostain kosmisesta syystä kaikki parhaimmat ystäväni ovat aina olleet kauriita. Itse olen leijona. En edes oikeastaan usko horoskooppeihin, harvoin luen ne lehdistä ja kapinoin vastaan ajatusta, että samana aikakautena syntyneet olisivat samankaltaisia. Mutta kuten todettua, parhaimmat ystäväni ovat aina olleet horoskoopiltaan kauriita. Tai hyvin, hyvin lähellä merkin vaihtumiskohtaa.

kotiseutu
Olen syntyjäni ja asunut ensimmäiset vuoteni reippaasti napapiirin pohjoispuolella. Olen muuttanut useammin kuin muistan, ja sen vuoksi tunnen edelleen itseni todella juurettomaksi. Kadehdin ihmisiä joilla on hiekkalaatikkotoverinsa edelleen mukana elämissään, koska itse en tunne enää ainuttakaan. Elämä vie, elämä kuljettaa.. Tämän irrallisuuden jakaa aika moni lapista kotoisin oleva ihminen, koulutuksen ja työn perässä on muutettava satojen kilometrien päähän rakkaista jos haluaa selviytyä eikä jäädä vain olemaan.


Olen tyytyväinen elämääni. Silti joskus yön unettomina tunteina leikittelen ajatuksella, jos olisinkin jäänyt taksikuskin (tms) vaimoksi ja asuisin vielä siellä. Onnellisempi? En tiedä. Mutta huolettomampi? Varmasti.

kontaktit
Ihmisellä tulee olla tukiverkko. Ihmisiä joihin nojata kun asiat eivät mene hyvin, ystäviä jotka auttavat muuttopäivänä tai lapsenlikkauksessa. Koskaan ei saisi aliarvioida sitä mitä läheiset sinulle merkitsevät ja ovat. Ei ikinä.

Monesti ei osaa arvostaa asioita ennenkuin ne on menettänyt.

kesä
Ihme jos joku blogia seuraava ei sitä tiedä, olen kesäihminen! Niin kuumaksi ei kotimaassa sää pääse että tämä likka valittaisi :D Aurinko.. sitä minä palvon! Rusketun auringossa nopeasti, talvella minusta tulee vampyyri (btw, vampyyrit olivat mun idoleita alle kymmenen vanhana, senkin Christopher Lee!!)
En ikuna valita kuumaa. Koskaan ei ole liian kuuma! Paitsi ehkä sitten jos tarjoaisimme elinolosuhteet roska-auton kokoisille ötököille. Iiks!


Jatta heinäkuussa
...


...ja Jatta maaliskuussa!


kilot
Neljä vuotta sitten painoni nousi 20 kiloa elämänmullistuksen myötä. En ole edes yrittänyt saada sitä takaisin alas, tunnen että energia eikä mielenkiinto moiseen riitä. Mutta asia vaivaa minua jatkuvasti :( Hemmetin hemmetti, oikeasti; voiko olla typerämpää murehtimisenaihetta?! PÖH!


Siinäpä se, tässäpä tämä. Olisin tietty voinut vielä lisätä käsityöblogit, sillä te kaikki ihanuudet olette tehneet minusta "johonkin kuuluvan", henkilön jona olemista olen kaivannut. Olen aina halunnut sopia johonkin lokeroon. No nyt sovin, hemmetti!

44 kommenttia :

Markka kirjoitti...

Ihana postaus. En mä mitään sen syvällisempää sanottavaa keksinytkään sitten :D
Onneksi sä keksit.

laura koo kirjoitti...

Teillä on ihan sama pilke silmissä äitisi kanssa. Mukavaa lukea Sunkin kirjamista, ihan ku tuntis toista vähän paremmin ;)

Ja ne hiekkalaatikkokaverit voi onnistua hukkaamaan, vaikkei olisi muuttanut kuin pari kertaa ja ihan parin sadan kilometrin säteellä. Vaikea ihminen kun on ;) Onneksi tää hyväksyvä neulova yhteisö tarjoaa toisen mahdollisuuden.

Jatta kirjoitti...

Markka: No ei tuossa nyt mun mielestä mitään kauheas syvällistä ollut, olihan se minua kuiteski :D :D Mut kiitos, oot ihku!

luaura koo: Kuule älä muuta sano yhteisöstä :) Pilkettä löytyy, niin hyvässä ku pahassa (tuhma!!)

Ja neuleyhteisö.. vaikka vuorotyön takia oon ollu aika pääsemättömissä niin oot yks vahvimpia syitä miks käyn. Tyksin sinusta! Oot vaan niin.. Laura!

Jatta kirjoitti...

Tulipa monta typoa, voi hups :o

laura koo kirjoitti...

;)

Hymyilytti kun näin siellä toisessa harrastuksessa sen sun oloisen tytön eilen. Huomaaks, pelkkä ajatus hymyilyttää.

Jatta kirjoitti...

laura koo: Sie sitten jaksat harrastaa ja sinkoilla! Mutta hymyilenhän mieki ku haljennu lanttu täällä just ny, pus!

muoriska kirjoitti...

Ymmärrän hyvin tuon kateuden koskien leikkikavereita hiekkalaatikon laidalta. Olen kokenut saman, ja nyt aikuisena, olenkin pyrkinyt välttämään sitä muuttamista.. vasta kuin pakon sanelemana.. senhän todistaa se että jo 14 vuotta samalla paikkakunnalla :)

Kiitos hyvästä postauksesta.

pikkumyy kirjoitti...

Huomasitko kommenttini tuolla puolukkavaarassa? Onko siulla sähköistä versiota ohjeesta?

pikkumyy taas kirjoitti...

Hups, siulla olikin kyllä pinkuvaara, mutta sinne kuitenkin jätin postia.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun mukavan henk.kohtainen postaus, ihanan avoimesti kerroit itsestäsi! Sun blogi on koko ajan ollut suosikkilistan kärkisijoilla Vilman kanssa -ja siellä pysyy! Kiitos Jatta, oot huippupersoona!

t. Mari, vakkarilukija

helmineiti kirjoitti...

Samaa tulin kirjoittamaan, olipas kiva lukea sinusta. :)

särmä kirjoitti...

Kiva kirjoitus;)

Mä oon kanssa haikaillut tietää, mitä mun hiekkalaatikkokavereille kuuluu. Just viimeks eilen naamakirjassa teki mieli ottaa yhteyttä ja kysyä, minne elämä on kuljettanu. En sit kuitenkaan rohjennu.

Sivistin itseäni tässä syksyllä ja kuuntelin Sinuhen äänikirjana. Teki syvän vaikutuksen. Oon miettiny jo vuosia, miksi Sinuhe Wallinheimon vanhemmat on antanu lapselleen nimeks Sinuhe. Nyt kirjan kuunneltuani en ihmettele enää yhtään.

Itse oon ihan äärettömän kiitollinen niistä kaikista ihanista ihmisistä, joihin oon nettineuleyhteisön takia tutustunu. Tällasella sosiaalisella erakolla vaan tahtoo olla vaikeuksia pitää ne kaikki kerätyt kaveri- ja ystävyyssuhteet hengissä, kun valitettavan usein neuleilta kotona kuulostaa houkuttelevammalta kuin "mitä tehtäis" jonkun kaverin luona. Nyt täällä Ruotsissa oon kyllä viimeistään huomannu ystävien arvon, joten tulevaisuudessa yritän valita tuon jälkimmäisen ainakin vähän useammin.

Tää blogeihin kommentoiminenkin on jääny ihan liian vähälle viime aikoina ja nyt tulikin pituutensa puolesta sitten ihan vuosisadan blogikommentti:D Syyttävä sormi osottaa Ravelryyn ja sen favoriittitoimintoon..

Jaana kirjoitti...

Ihana postaus ja hauskoja kuvia mukana:)

Christina kirjoitti...

Tylsästi en osaa kun toistaa saman minkä muutkin, ihana postaus. Vaikka siun tekemät käsityöt on aivan ihania ja olet taitava, luova ja lahjakas ja innolla aina odotan siun käsityöpostauksia niin oli tosi kivaa lukea vähän enemmän Jatasta ihmisenä.

AnniKainen kirjoitti...

Mieltä lämmittävä postaus. Kiva kun kerroit itsestäsi :)

Hyvin tutunoloinen tuo venekuva Inarilta. Siellä minäkin olin lapsena joka kesä perheeni ja sukuni kanssa.

Heidi kirjoitti...

Ööö..mihis siis syötäviksikö sää niitä kuivatettavia teet? Kun mun on niinkun askarteluun, paitti jos jätät sen lakan pois niin sitten. En mä tiiä kuinka kauan ne säilyy, ite olen syönyt ennen pois.. ;D

Heidi kirjoitti...

Joo Mulla on kanssa paino noussut 15kiloa.. 4vuotta sitten, tasaseen tappavaan tahtiin tosin eikä äkki ryminällä. Miten näistä pääsee eroon? Jotkut ovat sitä mieltä että pitäisi ehdottomasti laihduttaa, jaa miksi? kun itse olen onnellinen juuri tällaisena kuin nyt olen. =) Ei kuunnella muita, eiks niin!

Tess kirjoitti...

Olipa mukava postaus ja ihania kuvia :)

Mie tässä joku aika sitten mietinkin, että mahdatkohan olla pohjosesta kotosin. Ai, mistä sellaisen kuvan olen saanut...noh, vaikutat vain jotenkin pohjosen ihmisen oloiselta :) Napapiirin pohjoispuolelta minäkin, tosin vain himpun verran.

Kyllä ne hiekkalaatikkokaverit saattaa jäädä matkan varrelle, vaikka ei niin kauhean kauas muuttaisikaan. Ihmiset muuttuu ja elämä kuljettaa eri suuntiin. Itse olen aikuisena tavannut pari ystävääni ajalta ennen kouluikää ja ei sitä yhteistä säveltä enää hirveästi löytynyt. Lukioikään asti pidettiin yhteyttä säännöllisesti, mutta sekin oli aika kovan yrittämisen takana. Onnekkaita ne, jotka löytävät lapsuudessa sellaisen ystävän, jonka kanssa ovat ystäviä vielä aikuisenakin.

Neuleyhteisö on kyllä aivan ihana :)

uhoava gnu kirjoitti...

Voi, tätä oli ihana lukea.
Olen seurannut blogiasi pitkään ja nyt tuntui että "niin tietysti, tällainenhän Jatta on!"... vaikka en tietenkään sua blogia enempää tunne.

hekku kirjoitti...

Riemastuttava kirjoitus! ja ihanan särmät kuvat :)

-maria- kirjoitti...

Hyvä venekuva teistä kolmessa naispolvessa, ja vielä asianmukaisesti liivit päällä aikuisillakin! :D

Me muutettiin kokonaista kahdeksan kilometrin päähän ollessani vajaa 9 vuotta vanha. Vieläkin tuntuu, että siihen loppui mun lapsuus, jotenkin juurettomuus iski siinä. Kuulostaa hassulta, mutta isommassa kaupungissa tuo tarkoitti koulun ja sosiaalisen piirin vaihtumista. Ja sen verran kuitenkin kulkuyhteydet olivat hankalat vanhoille kulmille, etteivät ne kaverisuhteet jääneet. Lyhytkin matka voi siis olla yllättävän pitkä.

Ausifer kirjoitti...

Aika jännä, en osannut yhtään arvata, että olisit kutoja :D Kohta samaan ammattiin valmistuvana kiinnostaa, mistä olet hyvän työpaikan löytänyt, tuntuvat niin olevan kiven alla.

Aivan mahtava blogi sinulla, on tullut seurattua jo parin vuoden ajan :)

Marsvin kirjoitti...

Voi kuinka liikuttava postaus! Tippa tuli melkein linssiin. Ihanaa oli lukea sun kirjaimista. Ja kuvatkin olivat ihania!

Iinu kirjoitti...

Hieno postaus!
Luin hartaudella koko tarinan ihan alusta loppuun. Huomaa, että luet paljon kirjoja...paljon lukevat osaavat yleensä myös omilla kirjoituksillaan vangita lukijan mielenkiinnon.
Kiitos, Jatta:o)

Jatta kirjoitti...

muoriska: Sinähän asut ihan just ihanassa paikassa, ei kannatakkaan muuttaa ;) Jotenkin itse en ole juurtunut tänne Tampereelle niin hyvin kuin toivoisin, en pidä mahdottomuutena että vaihtaisin vielä paikkakuntaa. Ei vaan jaksais alottaa taas alusta sitä rumbaa..

pikkumyy: Ei mulla ole enää Vaarasta ku VKn versio, oon onnistunu hävittämään alkuperäisen jonnekkin :(

Mari: Voi kiitos, vähänkö tuli hyvä mieli! Vilmalta mie ton kirjaimen ruinasinkin kun tuli vaan jotenkin sellainen "lälly" olo ja halutti oikein tunnelmoida :) Kiva jos onnistuin välittämään tunnelmaa muillekkin!

helmineiti: Kiitos vaan itsellesi kun jaksoit lukea :D

särmä: Minä en edes varmaan enää muista hiekkalaatikkokamujen nimiä! Voi kamala sentään..

Sinuhe Wallinheimon nimessä on kyllä ytyä. Se vaan jotenkin "sopii" ja soljuu. Sitäpaitti oon aina ollu heikkona maalivahteihin ;D
Mä niin haluaisin sen Sinuhen äänikirjana! Lars Svedberg on ihan rautaa lukijana, jopa mieheke lumoutui pari kesää sitten kuuntelemaan kun lainasin opuksen kirjastosta. Se on vaan niin turkasen kallis..

Sosiaalinen erakko :D Aika hyvä määritelmä, pätee minuunki. Viihdyn kotona vähän liian hyvin ja ystävyyssuhteethan siinä kärsivät mun kaivautuessa viltin alle kehräämään. Pitäisi oikeasti ryhdistäytyä siinä asiassa.

Ihana ku kommentoit pitkästi, tämmöstä lisää! Itse oon kans niin laiskuri kommentoimaan, pitäis kyllä useammin huikata blogin pitäjälle että "tästä mä tykkäsin!" eikä vaan myhäillä omassa pääkopassaan.

jaana: Kiitos! Hyvä kuulla ettei tullu ihan uni kesken lukemisen, mieheke nimittäin hyytyi puolivälissä lukemista ja totesi: Ei tota kukaan jaksa loppuun lukea :D

christina: Mukava kuulla, aika vähän yleensä blogissa kerron itsestäni, villatakkikuvien sekaan on melko hankala ujuttaa kauhean syvällisiä juttuja :D Ei vaan, mutta blogi on ollut enimmäkseen kuitenkin käsityöblogi, olen kamalan huono yleensäkkään kirjoittamaan "muista" asioista. Usko tai älä!

AnniKainen: Oi, tekin ootte käyny Inarilla! Meidän suvun mökki on järven rannalla, Ivalojoen ja Inarin suistossa. Talvella päristeltiin kelkoilla jäällä ja kesällä veneillä, yövyttiin millon milläkin kämpällä saarissa. Ihan parasta!

Heidi: Eiku ihan koristeeksi :D :D

Mulla paino tuli vauhdilla, turposin ku pullataikina enkä edes itse huomannu koko asiaa ennekuin ihmiset alkoivat kyselemään oonko raskaana. Voi hirvee :D Ja juu, millä ihmeellä nää jaksais haihduttaa pois? Kauhee homma, en ala kyllä..

Tess: Oikeasti? Aika jännä että oot ajatellu minun olevan lapin ihmisiä, en olisi uskonu että se "puskee läpi" noin selvästi! Tätä asiaa tarviikin tutkia tarkemmin ;)

Oikeassa olet noista hiekkalaatikkokavereista. Kyllähän se elämä vie ilman muuttamisiakin. Minulla on kaksi ystävää joiden kanssa en ole tekemisissä kovin usein, mutta kun nähdään niin on vaan niin helppoa. Voi jatkaa siitä mihin jäi viimeksi, ilman nikottelua. Tutustuin heihin vasta lukiossa niin voiko sitä sitten laskea lapsuudenystävyydeksi? Mut onni on että ovat olemassa!

Neuleyhteisölle pisteet minultakin, taas :)

Jatta kirjoitti...

uhoava gnu: Kiva kuulla! Ja hienoa jos tekstistä välittyy oikeasti jotain ruudun sinnekkin puolelle, tulee ihan pörröisen pehmeä olo :D

hekku: Vai että särmät kuvat :D Harmittaa kun vanhat kuvat on ihan haalistuneita ja epätarkkoja, toista se on nykyään! Pitäis viedä ne jollekki.. entisöijälle?!

maria: Tottakai liivit päällä ;) Inarinjärven kanssa ei pelleillä, sinne menee paljon populaa ja jää vielä osa löytymättäkin. Hui!

Tuo muuttotarina oli kyllä surullinen :( Pienillä paikoilla kun on yleensä vain yksi koulu ja ne samat naamat lukioon asti. Hyvässä ja pahassa :)

Ausifer: Kiitos kehuista! Aina yhtä mukava kuulla jos joku tykkää blogista :)

Olen töissä täällä Tampereella isossa firmassa, alalla ei ihan kamalasti ole paikkoja tyrkyllä. Siellä me melkein kaikki tekstiilialan ihmiset ollaan kun ei muuallekkaan osattu lähteä :D Tervetuloa vaan ;)

marsvin: Kiitos! Smack sulle kuule :D

iinu: Olipa nätisti kirjoitettu, nyyh sentään! Nyt voi mennä oikein tosi hyvillä mielin nukkumaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kuule Kyyneliin pjoutui tää lukiessaan. On vähän rankkaa aikaa, niin herkistää helposti. Paljon samaa eloissamme myös :)

kesä-tippi

AnniKainen kirjoitti...

Herrajestas, tiiä vaikka sukua oltas. Me huristeltiin Koppelosta vähän etemmäs eli on sitten menty teidän mökin ohi. Hoh, näin pieni se maailma on :)

Heidi kirjoitti...

..no huh, mä jo aattelinkii =)
Ne on tosi nättejä esim. Lahjapaketeissa, luonnon niinen, hamppulangan tai kauniin kangasnauhan kanssa. Ihan niinkö ilmaseks *vink vink* =D

Vilma kirjoitti...

Pintaa syvemmältä, todellakin. Paljon jo tiesin mutta aina sitä saa uusia kulmia ihmiseen kirjoitetun sanan kautta. Pus ja hal!

Onko 20.12. tarpeeks liki, vai jäänkö kahdella päivällä piirin ulkopuolelle? :D Hauska muuten toi kauris-juttu, kun aattelee yhden sun tärkeän ihmisen nimipäivääkin, eikö?

Tess kirjoitti...

Eiku leikisti ;D Se on vaan sellanen tunne tai aavistus, jota en osaa selittää mitenkään järjellisesti. Aika herkästi tunnistan kyllä ihmisistä, että ovatko he kotoisin pohjoisesta vai eivät, mutta yleensä siihen tarvitaan kyllä kasvokkain kohtaaminen. Eipä sitä tietysti kaikista tunnista, vaikka olisi ihan IRL:ssa tekemisissä.

Heh, jäi muuten laittamatta edelliseen viestiin, että olen rakentanut päässäni sellaisen kuvan, että olet sairaanhoitaja tms. Aivan niin kuin ei olisi olemassa muita vuorotyötä tekeviä :D

pirren kirjoitti...

Synnytyksen jälkeisissä hormonihuuruissa sai teksti kyyneleet silmiin. Löysin itseni niin monesta kohtaa. Monta muuttoa kahden maakunnan alueella on jättänyt jälkensä kaverisuhteisiin. Onneksi on neuleyhteisö, jonka kautta olen bongannut myös ystävän oikeasta elämästä.

Jaksamista ja valoisaa joulun odostusta!

Jatta kirjoitti...

tippi: Voi kamala, toivottavasti ei ole mitään vakavaa murhetta :( Kesä on kyllä ihanaa aikaa, onneksi tämän pimeän syksyn pelastaa tuleva joulu. Jaksuja ja hali!

AnniKainen: Mistä arvasit että Koppelossa? Vau :D Ties vaikka olis törmäilty, siellä ku kaikki tuntevat toisensa enempi tai vähempi. Pieni on maailma, kyllä ihan tosi!

Heidi: No jotain tämmöstä mä ajattelinki, paketteihin ja muuten vaan purkissa koristeeksi :D Kiitos vaan vielä vinkistä!

Vilma: Kylllä kirjotetussa sanassa on oma voimansa, musta tuntuu etten osaa suullisesti edes sanoa ihan kaikkea tarvittavaa! Pus vaan sinnekkin :D

Ja 20.12 on kuule ihan just ku pitääki, mulla on kaks syytä miksi lisäsin "lähellä" kappaleen tekstiini. Ja kuule sää oot se toinen syy :)

Hauska toi nimpparihuomio, miten mää en tajunnu!

Tess: :D Kyllä sen joskus vaan haistaa sen lappilaisuuden ihmisistä, töissäkin bongasin kesätyöläisistä heti sen Kittilästä tulleen ;) Hauskaa!

Vai että sairaanhoitaja, no se minusta piti pienenä tullakkin mutta tekstiilipuoli vei voiton! Onhan vuorotyössä miinuksensa.. ja plussansa niinkuin kaikessa :D

pirren: Onnea ihan miljoonasti sinne hormonimyrskyihin! Mukavaa että bloggaus kosketti, joskus sitä tuntuu että on ihan ainoa näiden ongelmiensa kanssa. Valoa ja lämpöä sinne oikein kovasti!!

Samma kirjoitti...

Sä oon kyllä hyvä käsistäs, niin puikkojen kun näppiksenkin kanssa!
Samankaltaisuuttakin meistä löytyi, mm. toi kännykkä. Olen i-han rampa, jos on känny kotona ja minä muualla. Ja koti. Ja koirat. Ja ne ihanat inhokit: kilot.

Ingus. kirjoitti...

Inarijärven kuvan perusteella veikkaisin sinun olevan kotoisin melko läheltä, missä asustan. :) Hauska sattuma sikäli, kun blogisi on yksi suosikeistani. Ihanaa joulun odotusta!

Marjo kirjoitti...

Ja mie lisäisin tähän listaan vielä koo niinkuin kiitos tuosta hienosta Zetorin ohjeesta!

Zallaah kirjoitti...

Kyllä sulla on ollut hieno pyörä ;) (ja mulla vastaava sininen, on vieläkin tallessa)

Satu H kirjoitti...

olipa kiva lukee näitä. opin paljon uutta susta, niinko nyt vaikka että millasta työtä teet. itä oon joskus miettiny. :) voisin kans ottaa kirjaimen niin on jotain mistä blogata sitkun ei muuta keksi. :)

oot kyllä niiiin mun sielunsisko tuon kesän ja lämmön suhteen. mustakin on parempi mitä lämpimämpi. vaikka palankin helposti, mutta silti. :)

mitäs mun vielä piti sanoo..niin joo, mä ainakin oon löytäny monta hiekkalaatikkokaveria sieltä isolta hiekkalaatikolta, naamakirjasta. :) ooksää muuten siellä?

heidi kirjoitti...

Piti tulla ihan uudestaan vielä katselemaan sun kuvia, jos ne olisivat herättäneet jonkun muiston menneisyydestä. Mutta ei. Vaikka olet kai käynyt yhtä ylempää luokka-astetta, ajattelin, että varmaan muistaisin sut, jos olisit ollut samassa pikkukoulussa. Vallankin, kun sulla on melko harvinainen nimi. Ehkä olitkin siellä toisella ala-asteella. Meillä sanottiin: "Lepolalaiset haisee!" Voi ihme, millaisia lapset voivatkin olla. :)

Hassu sattuma tosiaan!

Kirjoitit aivan ihanan lämpimästi kodistasi niin kuin muistakin asioista!

Jennuska kirjoitti...

Voihan Jatta, mä jo odotin että kyllä se nyt päivittää kun pääsi vauhtiin =)
mitäköhän kivaa olet nyt siellä väkertänyt. kansa vaatii lisää koirakuvia!

Jatta kirjoitti...

Pitää vielä oikein kiittää näistä kaikista ihanista kommenteista, ovat lämmittäneet kamalan paljon mieltä :)

samma: Juu-u luuriin voi kasvaa kiinni ja pahasti! Kamalaa miten sitä ihminen voi olla riippuvainen :o Ja kiitos kovasti kehuista!

ingus: No on kyllä hauska sattuma! Nyt alkaa oikein aivot raksuttamaan että mistähän sinä olet, Inari on aika laaja käsite.. Ihanaa joulun odotusta sinullekkin!

marjo: :D No ollospas hyvä, kiva kun kelpas!!

zallaah: Jei! Hitsi kun mulla ei ole tallessa, tais mennä suvussa eteenpäin aina niin kauan kunnes hajosi vallan. Mut oli se hieno!

satu h: Voih, oon ihan myöhässä, mut jos haluat kirjaimen niin olisko H mitään? H niinkuin Satu H ;)

Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Jos ei olis joulua niin tämä syysaika olis täyttä kärsimysnäytelmää!

Ja naamakirjasta; en ole siellä, olen muutenkin niin laiska istumaan koneella ja naputtelemaan että saisin vain ahdistuskohtauksen vielä yhdestä "pakollisesta" käyntikohteesta. Oon aika outo :D :D :D

heidi: Ei ihme ettei sytyttänyt, kaikki kuvat kun on otettu lapissa :D Ja juu, mie olin just siinä toisessa koulussa! Meillä sanottiin et Perttulaiset on p*rseestä, siis oikeasti, ihan kamalaa touhua! :D :D Yläasteella ollaan kyllä varmasti törmätty, lammen rannalla ja sillee.. ;)

jennuska: Ihan sua varten laitoin yhden koirakuvan :D Ja enhän mä vauhtiin pääse, vanha dieseli, hyytyy vaan kun painaa kaasua ;)

Satu H kirjoitti...

ei haittaa vaik onki kestäny. H on OK, voi olla vaikee mut mää yritän parhaani. :)

Homsantuu kirjoitti...

hei ja hyvää joulua! eksyin taas pitkästä aikaa sivuillesi ja satuin lukemaan tämän ihanan kirjoituksen. päätin laittaa kommentin, kun pääsin kirjoista kertovaan kohtaan. oma lempikirjani on jo kauan ollut ruohometsän kansa ja joululomalukemiseksi valitsin sinuhen. hiekkalaatikkoystäviä minulta löytyy, mutta nyt joulunaikaan olen vähän murehtinut yhden ystävän "kadottamista". ei hän varsinaisesti kadonnut ole, mutta ei vain ole ottanut yhteyttä, vaikka samalla kylällä lomaillaan. hassuja nämä blogit, kun tulee avauduttua ihan tuntemattomille :)

Jatta kirjoitti...

Satu H: No hyvä :) Ja sitä odotellessa ;)

Homsantuu: Voi vitsi miten hauska sattuma! Tykkäsitköhän Sinuhesta.. Kyllä tuollaisen yhteensattuman takia tulisi väkisin mullakin avauduttua :D Ihana kun kommentoit!