Niin menin minäkin liittymään tuohon surullisenkuuluisaan NaamaKirjaan, vaikkei mun pitänyt hankkia itselleni enää yhtään enempää aikasyöppöjä nettijuttuja. Senkin sopuli.
Kun on muuttanut niin usein kuin minä ympäri Suomenmaata, on sieltä löytynyt unohtunut tuttu jos toinenkin.. Sliipatulla, punaposkisella ensi-ihastuksella on nykyään hamppupaita ja rastat, ensimmäinen poikaystävä ei näytä muuttuneen viidessätoista vuodessa ulkonäöltään tahi sarkastisilta jutuiltaan, eikä se kadehtimani pisamanenäinen rinnakkaisluokan tyttö ole vieläkään yhtään sen vähemmän suloinen kuin ensimmäisellä luokalla.
Olen muistojen aikakoneessa, hihittelen ja haukon henkeäni vuoron perään. Mietin kenelle kaukaiselle ystävälle, kaverille tai tutulle on soveliasta lähettää kaverikutsuja, ja hieron harmaita aivosolujani saadessani kutsun ihmiseltä joka on vajonnut jonnekkin aivopoimujen uumeniin.
Voinko loukkaantua mikäli kaveripyytöni hylätään, ja vastavuoroisesti, miten hylätä kohteliaasti kaveripyyntö ihmiseltä jota en muista ja ilmeisesti siis tunne? Hmm..
Ymmärrätte varmaan miksi päivitys on vähän viipynyt, näiden tärkeiden syvällisten pohdintojen vuoksi siis. Ha ha ha.
Oikeasti tarvitsisin vähän piiskaa. Päivitykset laahaavat jäljessä, töitä on valmiina pinoksi asti, ja mulla on jopa KUVAT lähes kaikista koneella valmiina. Joululta asti. Olen saamaton :P
Silti haluan seuraavaksi postata uusimman tulokkaan koska se onnistui niiiiin hyvin. Jookoskookos?!
malli: Owls by Kate Davies
lanka: SandnesGarn Sisu 2-kertaisena, yht. 900g
puikot: 3,5 ja 4,0
muuta: Ravelryssa täällä
Tämän kanssa sain laskea, kääntää ja vääntää kaiken uusiksi, kiroilla, purkaa ja mököttää. Mutta kyllä se sisukkuus palkitaan aina vaan!
Kuten näkyy, neulepuserosta tuli jälleen näpeissäni neuletakki sekä kaarroke muuttui istutettaviksi hihoiksi. Pöllöt saivat suipommat korvat (sarvet?!?) sekä ilmettä huovasta, napeista sekä muliinilangasta.
Modauksia ohjeeseen on miljoona ja kaikki tajunnanvirralla toteutettu, mikäli haluatte ihan välttämättä kuulla hengästyttäviä muistiinpanoja tarkemmin, niin suosittelen pistäytymistä Ravelryn puolella. On meinaan kuivaa tekstiä :D
Koko neule on neulottu yhtenä kappaleena ilman saumoja, siitä olen aikas ylpeä! Vaikka onnistunut lopputulos vaatikin neljä purkua pöllökuvioon asti ja päätään raapivan miehen ihmettelyt päälle, niin opinpahan senkin jipon oikein perusteellisen perusteellisesti. Huh!
Heti kun näin neuleesta ensimmäiset toteutukset netissä, alkoi päässä soimaan Twin Peaksin tunnusmusiikki ja koko projekti muotoutui päässä valmiiksi. Pöllöille piti saada naamat ja omat ilmeet, vinksahtanutta porukkaa tanssimaan tissien päälle ja pari kuollutta yksilöä kainaloihin.
Tämä neule on omistettu David Lynchin pöllöille, tanssivalle kääpiölle, huonoryhtiselle jättiläiselle, paksuille punaisille samettiverhoille, Pölkkynaiselle ja piirakkaa popsivalle etsivälle. Sekä tietty Bobille.






ihan hillitön :D
VastaaPoistaOih, mahtava!!! :D
VastaaPoistaAivan mainio idea korostaa pöllöjä erilaisilla ilmeillä.
VastaaPoistaOnpa hauska, sopisi hyvin lastenkin villapaitaan. Poika pyysi juuri, että teen hänelle villapaidan...
VastaaPoistaIHANA!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTää on kyllä pöllöin versio tästä mallista... Ihana!
VastaaPoistaNo oot sinäkin aika guru (eikö sitä muka jo tiedetty norsusliparista ja fazerin sininen kaulakorusta?)! Sun pöllöt on aivan ihania! !!
VastaaPoistaMutta miksi ihmeessä te teette talvipaitoja maaliskuussa? Mun verenkierrolla pöllöt kannattaa toteuttaa vasta syyskuussa ja nyt jo miettiä niitä kesänueleita.
Hauska toteutus. Nuo erilailla silmää iskevät pöllöt ovat ihania.
VastaaPoistaApua!!! Todella todella ihana!!!
VastaaPoistaSiis ei poikkea siinä aiemmistä töistäsi :)
nim. hiljainen lukija
Kiva, kun huumoriakin löytyy neuleista, kaiken ihanan lämmön ja herkkyyden lisäksi =)
VastaaPoistaanna: Joo, mulla on tapana joskus vähän ampua yli :D
VastaaPoistavillapeikko: Kiitos! Mua harmittaa vieläkin kun en tajunnu tehdä pöllöille nurjaa silmukkaa mahaan niinku sinä :( Nyyh!
Kaisa: :D Se oli mulle koko neuleessa "se juttu" melkein kyllä jänistin loppumetreillä.. On ne sen verran villejä!
benglia: Tämä idea nyt varmasti sopiskin paremmin lastenneuleeseen, koskahan mun tarvis alkaa vähän miettimään mitä voin ikäni puolesta pukea päälle ja mitä en :P Että pojalle neuletta vaan!!
norsis: Tää olis niin sua :D
Marjo: Kyllä, pöllöin tosiaan!
Terhi: Kiitos! Höh, punastuu vallan..
Ja neuleista, mulla palelee AINA. Siis ihan aina. Ohensin tätä kyllä alkuperäiseen verrattuna jonkin verran, mutta usko vaan että heilun tämä päällä kesälläkin.. nimimerkillä neuletakissa 25 asteen ilmalla :P
Päivi: Kiitos! Kyllä ne näyttää vähän hymyilyttävän muitakin. Jotkut on kylläki pyöritelly vähän silmiään ;D
ei pöllömpi: Sulla on ainaki ihan paras nimimerkki!
Tiina: Huumoria pitää olla aina välillä vaatteissakin, eikös? :D
OIH! Pöllöt ovat suosikkejani siilien lisäksi. Tää on ihana!!
VastaaPoistaNo huh, aivan mieletön toteutus tosiaankin! Paras =) Sä se tunnut aina jaksavan panostaa yksityiskohtiin, ja lopputulokset onkin sitten sen mukaisia :) Hienoa hienoa!
VastaaPoistaAivan uskomattoman ihana pöllövillis :-}
VastaaPoistaAivan ihana villatakki! Nuo pöllöt on suloisia jo muutenkin, mutta nyt kun niillä on noin vinkeät ilmeet, niin ne on vieläkin ihanampia.
VastaaPoistaKyllä saat olla ylpeä aikaansaannoksestasi!
Yksinkertaisesti HIENO!
VastaaPoistaWautsi vau, hieno toteutus ja upeat kuvat! Kuulostaapa hyvältä tuo yhtenä kappaleena neulominen, saumat on ne tylsimmät - aina.
VastaaPoistaI Love this! And the owls are so cool :)
VastaaPoistaAivan ihana ja samalla hyvin hupaisa versio pöllöpaidasta! Hih, ristisilmäpöllöt sai minut kikattelemaan. Onkohan raukat tulleet nauttineeksi liikaa :D
VastaaPoistaSie teit sen taas, suositusta ja monena versiona nähdystä mallista ihan uuden, ihanan, villin, hulvattoman hauskan, Jattamaisen! Kiitos tästä aamupiristyksestä!
VastaaPoistaHannah: Siilit on ihania! Voi, pitäiskin tehdä siililapaset ensi talvena, vanhat on jo hukkunu :(
VastaaPoistaPaula: Yksityiskohtiin panostamista vois sanoa mun kohdalla jo neuroottiseksi.. Joskus se menee multa itseltänikin yli, mutta joskus se kyllä kannattaa! Olisinpa yhtä neuroottinen jossain.. hmm.. käytännöllisemmässä asiassa ;D
Sini: Kiitos :D
Kajo: Kyl mie vähänpaljon olenki vaikka välillä meinas poru päästä tehdessä ;)
Hansu: Kiitos!! :D
helena: Saumat on ihan kakkaa hommaa :P Aina kannattaa mennä sieltä mistä aita on matalin, vaikka se teettäiskin loppupeleissä enemmän työtä ;D Ainakin tässä tapauksessa ;)
Hege: Thank you!
Tess: Pöllöparat on joutuneet kainaloihin, ei ihme jos sinne kupsahtaa :D Vieressä olevien pöllöjen ilmeestä päätellen ne on myös saattaneet nauttia vähän liikaa..
Christina: Kiitos kamalasti! Ihanaa jos Jattamainen tarkoittaa kerrankin jotain muuta kuin väärissä paikoissa hihittämistä ja "vitsien" laukomista väärissä paikoissa :D
IIIKK!!! Nuo kainalopöllöt on aivan parhaita :D
VastaaPoistaIhanan neuletakin olet väkertänyt. Ja ehdottomasti pöllöin pöllöneule, mitä on näillä leveysasteilla nähty.
Voi se on hieeeno! Kauhee homma varmaan noiden pöllöjen naamoissa, mutta on ne niin metkat :).
VastaaPoistaIhan älyttömän hauska neule! :)
VastaaPoistaRiemastuttava lienee oikea sana kuvaamaan tätä pöllötysneuletta, siis aivan hillitön :) Eikä saumojakaan, hienoa!
VastaaPoistaApua! En usko, että olen koskaan aiemmin nauranut kenenkään postaukselle ääneen ;D Sun käsissä kyllä hulluimmastakin ideasta saa vielä hullumman (ja tietty ihanan!)! Sie kyl osaat!
VastaaPoistaMahtava, persoonallinen!!!. Ilo katsella noin persoonallista luomusta:-)
VastaaPoistaHui miten hieno! Twin Peaksin Bob oli kyllä ihan hirvee...
VastaaPoistahirmu hieno ja ihanan humoristinen toteutus!
VastaaPoistaUskomaton, jälleen kerran! Saat varmaan kevätkadulla kaikki vastaantulijat hymähtelemään iloisesti;) Varmasti, jälleen, kaiken vääntämisen arvoinen.
VastaaPoistaMahtavan upea. ja aina yhtä hauska on kuulla neuleen syntytarina =)
VastaaPoistabeautiful owls!!!!
VastaaPoistaMielettömät pöllöt! Ja teknisesti tietty enemmän kuin onnistunut. Wau!
VastaaPoistaVoi että miten mieletön ja pikkasen Twin Peaks -viboja sain minäkin kun tuon ensin näin. Mitenhän meidän mummukin osais tuommosen tehdä, ohje varmaan oli enkuksi ja sitten vielä noi muutokset (itsekin tykkään enemmän neuletakeista kuin -puseroista).
VastaaPoistaTää on kyllä ihana!
VastaaPoistaTodella hieno!
VastaaPoistaTää on paras!!! Kainaloiden hajuun kuolleet pöllöt on ihan mahtavat. Sä oot käsittämättömän idearikas ja taitava. Ja tähän sit ne aallot... :)
VastaaPoistaIhanat ilmeet pöllöillä!
VastaaPoistaOn tuossa varmasti ollut urakkaa, mutta lopputulos on kyllä mahtava! Personoidut pöllöt, kuinka ihanaa! :)
VastaaPoistaMestariluomus!!!!
VastaaPoistaIhana!!!
VastaaPoistaRiitta: No siitä oot kyllä oikeassa, tosi pöllöäkin pöllömpi :D
VastaaPoistaLotta: Kyllä oli hommaa, pakko tunnustaa.. viimeisen epelin ilmeestä tuli ihan sama kuin nappilistan vastapuolella olevan kaverin, mut olin niin näännyksissä että annoin olla.
Koska sun pöllöt pääsee puikoille, sais nähdä vähän naisellisempaa toteutusta..
Aino: Kiitos! Sun blogissa mulla taitaa vierähtääkin aikaa, oon ollu aina heikkona miniatyyreihin.
AnniKainen: Saumattomuus on kyllä mulle saavutus näin ensi kertaa istutetuissa hihoissa. Hillitön jipii-huuto!
Marsvin: :D Sanokaa nyt sitten joku ihmeessä kun alkaa läikkyä hulluus yli.. ja kärrätkää hoitoon :D
Villa Lankala: Kiitos ihan hirmuisesti!
Katri: Meillä oli kavereiden kanssa niin kieroutunut huumorintaju, että matkittiin Bobin kuolausta ja irvistelyä välitunneilla. Oikeasti taidettiin kaikki vähän pelätä kummiski kun kotona telkkaria yksin katseltiin ;)
-minna-: Kiitoskia :D
Jaana: ..tai vaihtamaan pikaisesti tienlaitaa ;D Ei vaan, kyllä se kannatti ja kiitos!
Wrath: Huh, no hyvä! Välillä tuntuu että kun en saa postattua tiheämmin niin tuppaa menemään jaaritteluksi vallan. Sitten myöhemmin tulee pulinakrapula :D
Karina: Thank you so much!
Maijamirjami: Niiata niksautan ;)
Rva Herttainen: Mummit osaa mitä vaan kun niille vie pöllökaavion. Mummot on ihan guruja soveltamaan! Ja neuletakit vaan ON paljon monikäyttöisempiä kuin neulepuserot!
Tanja & TiinaR: Kiitos!! :D
Vilma: Kiitti kuoma! Ei olis vaan pitäny valita pöllöjen ensi-illaksi juuri sitä iltaa, mulla kerrankin kun oli koko ajan kuuma :D
Päivi: Kiitos! Meinas kyllä loppua ilmeet kesken, pöllöjä kun on kehveleitä 22..
ps: Eihän sitä urakkaa enää edes kunnolla muista, muinaishistoriaa ;)
Irina & Kate: Kiitoksia!!! :D
Onpa ihana takki. :)
VastaaPoistapakkosaadapakkosaadapakkosaadapakkosaada.............iiihanaaaaaa!!!!
VastaaPoistanimim. Mörkö
Tämä on upea! Kiitos, piristit talvista sunnuntaipäivää, tämä teki iloiseksi :)!
VastaaPoistaMiten voikaan olla villatakki HIENO... Olen rakastunut.
VastaaPoistaVautsi!
VastaaPoistaNiin symppis tuo kuollut pöllö!
Ihana pöllötakki:)
VastaaPoistaVautsi!Ihana!Kivaa, ku noilla pöllöillä ei oo samanlaisia ilmeitä!
VastaaPoistaAivan ihanan neuleen oot taas jälleen kerran tehnyt! :) Ja huippua, että kaikilla pöllöillä on erilaiset ilmeet, repesin kun näin ekan kuvan XD Toi pöllömalli on vaan niin nerokas, oon ihaillut sitä Ravelryssä useampaankin otteeseen...
VastaaPoistaHauska toteutus, ihanan humoristinen. :o) Hieno idea modata kaikki pöllöt omanlaisikseen, vaikka siitä onkin ollut kauhea työ. Upea jälleen kerran, persoonallinen!
VastaaPoistaMielettömän ihku!
VastaaPoistaUpea villatakki. :) Mahtava idea tehdä tosiaan takki eikä paitaa, ja pöllöille pöllömäiset silmät ja nokka huovasta. Jään ihmettelemään: kuinka te jotkut osaatte?
VastaaPoistaMaaria
Mahtava pöllöneuletakki!
VastaaPoistaTää on kyllä upea, nuo pöllöt on huippuja!
VastaaPoistaSä oot niin taitava ja ihana! Mistä voi keksiä noin hauskat jutut, noi kainalon pöllöt on huiput.
VastaaPoistaJa kiva, kun tulit naamakirjaankin.
Onpahan aivan älyttömän söpö pöllöneule! :)
VastaaPoistaKylläpä kannatti taas odottaa!
VastaaPoistaAivan hulvattomia nuo pöllöset.
Tää on ihan huikea! Ihania pöllöjä
VastaaPoistaHihi, hervottoman hauska, ja niin hieno! :)
VastaaPoistaMielettömän söpö ja upea toteutus, vau!!
VastaaPoistaTodella, todella hieno!
VastaaPoistaHih! Ekan kuvan herättämä ajatus (ennenkuin ehdin yhtään silmäistä tekstiä) oli "the owls are not what they seem.."
VastaaPoistaAivan himoihana! Ilma on kateudesta sakeana!
Vau! Todella kaunis paita. Mä aion toteuttaa jotain pöllömäistä ensi talveksi.
VastaaPoistaIlman saumoja neulominen.. oih ja voih! Olet todella taitava.
aivan ihana ja hienosti onnistunut!
VastaaPoistaparas ja ihanin.
VastaaPoistaoikeesti.
sä oot Jatta vaan niin huippu, pakko matkia, taas :D
I H A N A :)
VastaaPoistaMinulle on noita pöllöpuseroita katsellessa tullut mielleyhtymä, josta en ole saanut kiinni, mutta sehän se on, Twin Peaks! Hieno takki ja mainiot ilmeet otuksilla. :)
VastaaPoistaOlen varmaan viimeinen ihminen, joka ei ole naamakirjassa. Juttu on vain niin, etten halua kuulla mitään yhdestäkään koulukaverista enkä monesta muustakaan ihmisestä :(. Erakko mikä erakko.
Ihan MIELETTÖMÄN huiput pöllöt! Mä oon aivan sanaton :)
VastaaPoistahiii, aivan ihana :D Vedät kyllä aina pisimmän korren ja keksit jonkun vielä paremman ja mahtavamman idean!
VastaaPoistaElli joka ei ole ollenkaan kateellinen, ei ;)
Herramunjee miten paljon kommentteja! Huuh, kiitos ihan kaikille :D Tästä sain sellaisen buustauksen tulevaan päivään että pois alta vaan risut ja männynkävyt!!
VastaaPoistaOotte niin ihania <3 MUISK!
Wau, saumattomana ja neuletakkina - tahtootahtoo!
VastaaPoistaIhan mieletön toteutus, taas kerran, sinulta! Nuo pöllöt nostaa kyllä melkosen virneen naamalle täälläkin (onneks oon työhuoneessani yksin ;)).
Ihana! Pöllöjen ilmeet on ihan huiput!
VastaaPoistaTosi ihania pölöjä. Olet tosi taitava. On kiva seurata blogiaasi saan sieltä paljon inspiraatiota. Odotan innoisani mitä suraavaksi tulee esille.
VastaaPoistaIhan mainiot pöllöt!!
VastaaPoistaVoi vitsit mikä neuletakki! Kyllä sinun nyt kelpaa! :oD
VastaaPoistaUpea takki jälleen kerran!
VastaaPoistat. JohannaH
Ihan parhaat pöllöt sinulla <3
VastaaPoistaJärkyttävänihanajasupersuloinen!! Älä vaan koskaan aikuistu siten että neuleesi tylsistyisivät. Nää on ihan mielettömiä!
VastaaPoistaSun postauksia on kaivattu (vaikka usein en olekaan kommentoinut), joten toivottavasti kevät ja valoisat illat antavat energiaa naamakirjan lisäksi tänne blogistanian puolellekin.
Pirtsakkaa kevättä!
i-h-a-n-a neule, taas!
VastaaPoistaodotan aina innolla sun neulekuulumisia, ja olen ollut hieman huolissani viimeaikoina kun et ole aivan niin tiuhaan kirjoitellut kuin olen tottunut =D
hartaasti pyydänkin, älä vain liikaa sinne naamakirjaan jämähdä.. =D
ihanan luovia ideoita sulla, kerta toisensa jälkeen!
I have no idea what you wrote, but the owl jacket is very funny
VastaaPoistaHah hah haa..."vinksahtanutta porukkaa tanssimaan tissien päälle ja pari kuollutta yksilöä kainaloihin"... siis tää on ihan huippu! Nauroin katketakseni tuota tekstiä lukiessani ja pöllöjen kuvia kahtoessani. Hih hih...
VastaaPoistaTodella upea ja omalaatuinen pöllöneule. Hih.
Kyllä naurattaa.. "Ho ho hoo"
VastaaPoistaKivat nää sun sarvipöllöt ja ehdottomasti paras esitys tästä neulepaidasta jota olen jo parissa muussa blogissa ylistänyt. =D kiitos päivän piristyksestä
what a fabulous sweater on you!! congrats!
VastaaPoistaAivan ihana. Aitoa Jattaa!
VastaaPoistaHihii! Pöllöillä on ihan mahtavat ilmeet!
VastaaPoistaNaamakirja on tosiaan vaarallinen aikasyöppö, varsinkin aluksi (enää en jaksa niin surffailla siellä). Mutta toisaalta on hauskaa löytää ihmisiä, joihin ei koskaan enää ala-asteen jälkeen kuvitellut törmäävänsä.
Olen sanaton! Aivan mahtavan ihana pöllötakkinen! :D
VastaaPoistaAivan mahtavan hauska takki!
VastaaPoistaTosi kiva idea tehdä nuo silmät huovasta ja napeista.
Kerrassaan ilmiömäinen! Sanaton...
VastaaPoistaAivan hillitön! Mahtava!
VastaaPoista"The owls are not what they seem."
VastaaPoistaEnsisilmäykseltä luulin nimittäin että kyseessä on kirjoneule, kunnes bångasin pöllöt.
Muunneltuna " She serves the cardigans that´ll kill ´ya! "
Ihana:D
VastaaPoistakyl vaan on pakko kehua tuota pöllötakkia!!
VastaaPoistaSulle on blogissani jottain, jos kelepaa. :)
VastaaPoistaihkut pöllöt! :) ja jep..naamakirja on addiktoiva paikka.. :)
VastaaPoistaTää ny ei liity pöllöihin mitenkään... mut siihen että tää nettimaailma addiktoi...
VastaaPoistaViime yönä näin unta että olin saanu lahjaks ihan karamellinvärisen neuletakin :) Siinä oli ainaki valkosta, pinkkiä ja oranssia (!) ja se oli ohut ja pehmee ja nätti. Ja mää hihkuin ympäriinsä että kattokaa mitä Jatta on mulle neulonu, eiks oo ihana!
Joo, aika outoa että uniin jo tulee tääkin maailma, mutta mikäs siinä :)
Blogissani odottaa tunnustus sinulle!
VastaaPoistaUpea!
VastaaPoistaEipä ole yhtään pöllömpi neule tämäkään! :D Niimpal kaunist katteltavaa sää aina ossaat tehä että melkein mun nenänpää vihreeks tulee, mut onpahan jottain mitä kohti tavotella neulomustaitorintamalla.
VastaaPoistaEdelleen, kiitos ihan kaikista kommenteista! Minen millään osaa kiittää nätimmin kuin että PUS :D :D :D
VastaaPoistakivoja pöllöjä!!
VastaaPoistaNiin hieno pöllöneule!! Siis NIIIIIN hieno!
VastaaPoistaKerrassaan mainio!
VastaaPoista