Running Up That Hill

Olen vihdonkin varma. Sen mäen nouseminen jonka huipulle ei halua päästä, on turhaa. Elämä on liian lyhyt, on uskallettava laskeutua ja etsittävä uusi rinne jota todella haluaa nousta, vaikkakin samalla joutuisi luopumaan kaikista saavutuksista joita siihen asti on saavuttanut. Nollatilanne. Uusi alku. Pitkä matka kuljettavaksi.

Olen melko muutosvastarintainen ihminen. Turha muutos on tarpeetonta.. vai onko? Olen tuskaillut jo kolmisen vuotta nykyisessä ammatissani, ja vihdoin keväällä sain kunnon potkun persuksilleni ja tein asioille jotain, hain kouluun. Ja piru vie, pääsin! Lähipiirini kauhistukseksi minusta tulee taas nuudeleita popsiva opiskelija joka istuu luennoilla ja tekee läksyjä, laskee kolikoita kaupassa ja irvistelee kampaajarahan puutteessa ylikasvaneelle letilleen peilin edessä. Mutta voi siskot ja veljet, on se sen arvoista!
Katson tulevaisuuteen pitkästä aikaa toiveikkain silmin, mahanpohjassa lentelevät perhoset ja askeleisiini on tullut hassua lentoa. En malttaisi odottaa, toivottavasti koulutus on juuri sitä mitä odotan, ja enemmänkin. Työllistymistä en halua vielä ajatella, keskityn asiaan kerrallaan.. enkä halua ihan vielä ajatella tulevan työelämän raakoja realiteetteja.

Minnekkö? No tänne. Miksipä sitä salaamaan, kuukkeli kertoo asian syksyllä kuitenkin :)

Läpäläpä sano joku joka halusi kuulla käsitöistä :D Eli niihin siis!


Olen virkannut melkomoisen läjän pikkuliinoja nailonnarusta, jota käytin myös näissä pikkukoreissa. Unelmissa olisi tehdä niistä suuri kori jonka kovetan natriumsilikaatilla ja käytän makuuhuoneessa päiväpeiton ja koristetyynyjen yöpuuna. Mut mut.. homma on ollut suunnittelupöydällä jo yli vuoden, joten valmistumisesta ja sen ajankohdasta en yllättäen osaa sanoa juuta enkä jaata :P Osviittaa rakenteesta ja ideasta voi kurkata Vilmalta jonka ihastuttava lampunvarjostin on tehty samalla periaatteella.


Kauniita ne ovat noinkin, mallit ovat Mary Oljen Kauneimmat Käsityöt kirjasta. Kesällä vaan pitää virkata!


Olen läähättänyt kuin koiranpentu Katrin ideoimia Kelefantti-tuotteita ikuisuuden, ja viimein rohkaistuin ja ruinasin almua suoraan Katrilta. Ja mie sain sellaisen, ihan oman Kelefantin! Aarre. Kestokäytössä. Niin mua!


Prahan matkalta mamma bongasi loistokkaasti pienet sakset jotka olivat alunperin kirjanmerkki. Kaulaanko? No totta mooses! Taidan olla sellainen omituisten killuttimien keräilijä koko tyttö. Ja aika omituinen noin muutenkin.

Tänä kesänä on reissattu niin että kotona ei ole oikein edes ehtinyt pyörähtää, mutta kouluun pääsemisen kuuleminen on jyrännyt kaiken muun alleen lopullisuudellaan. Joten se niistä reissuista, nyt tähyillään ihan muihin suuntiin :) Käsitöitä olen silti tehnyt ihan maan mielettömän paljon ja postauksia on luvassa, tämä kevät/kesä on vaan ollut ihan hullua aikaa. Kaikki on mullaantunut sekaisin ja blogi on jäänyt paitsioon mistä olen oikeasti suruissani. Kun onhan tää kuitenkin se mun rakkain "juttuni". Pus!