21. heinäkuuta 2009

sinne ja takaisin

Voi KIITOS kaikille kannustavista kommenteista uuden elämän suhteen! Tulevaisuus jännittää välillä niin paljon että pitää hyperventiloida paperipussiin, mutta kommenttien lukeminen on mukavasti toiminut rauhoittavien korvikkeena :) Oi kirjoitetun sanan mahti!

Juu-u, kyllä syksy jänskättää. Kovasti. Mitä jos en osaakkaan? Mitä jos koulu on ihan turha? Eniten pelottaa kuinka sovellun itseäni kymmenen vuotta nuorempien joukkoon kummallisen persoonallisuuteni kanssa. Puhun hermostuneena liikaa ja vähän asiaa, möläyttelen epäolennaisuuksia ja hihitän ihan väärille jutuille. Painajaisissa olen luokan pulumummo joka istuu ja jupisee yksikseen takapulpetissa, murisee uhkaavasti kaikille jotka lähestyvät sohvakankaasta tehtyä nyssykkää joka on täynnä ilmaisia shampoonäytteitä. Jostain syystä unissa mulla ei ole koskaan etuhampaita, mutta monta mukavaa kallokaveria sen sijasta kyllä.
Stressiä? Paineita? No ehei :D

Ajattelin vähän kerroskella miten sinne kouluun sitten haettiinkaan ja pääsykokeiltiin, jos tämä vaikka olisi se ensimmäinen kouluraportti seuraavasta neljästä vuodesta.


Ennakkotehtäviä tein kaksi, sekä nuorisopuolelle että aikuispuolelle. Portfolioon käytin eniten aikaa ja ette kyllä arvaakkaan kuinka suuri apu blogin pitämisestä oli asiassa! Kuvat ja jutut olivat koneella valmiina, joten sain keskittyä lähinnä leikkaamiseen ja liimaamiseen. Jei!

Nuorisopuolen ennakkotehtävässä piti suunnitella huonosti muotoillulle esineelle parempi uusi muoto, ja tein koko homman lankahenkarista. Ihan plää juttu, meni mun osalta melkoisesti penkin alle.. pakko sanoa että aika loppui kesken kun väänsin kahdessa viikossa kolmen hakupaikan ennakkotehtäviä.

Ja ne pääsykokeet.. Ensinnäkin minä en oikeasti osaa piirtää! Joten yrittäkää ymmärtää ja antaa armoa :D Piirrän älyttömän harvoin mikä on toisaalta ihan typerää, sillä nautin pääsykoepäivinä tuhertamisesta niin että ajantaju katosi täydellisesti. Noh, tähän asiaan on luultavasti tulossa korjaus, koulussa ymmärtääkseni piirretään aika lailla.


Ennen luokkiin siirtymistä meille näytettiin auditoriossa kuvia erilaisista hotelleista sekä sisältä että ulkoa, luokissa päästiin sitten itse asiaan. Tiesin heti että haluan kuvata hotellin kylpyhuonetta ja hotellin pitää olla ihan vinksahtanut Liisa Ihmemaassa-tyyliin.


Tehtävissä yleensä vaikein asia oli ajanhallinta, mulla oli ainakin koko ajan kamala kiire. Ihaninta oli se, että saimme liikkua luokista ulos ja sisään vapaasti. Ympärilleen ei paljoa kannattanut katsella, auditoriossa meninasin oksentaa kauhusta kun näin kaikki 700 hakijaa sulloutuneena samaan tilaan.


Siinä se loppullinen huone sitten on, kaikessa vääristyneessä perspektiivissään. Ha ha.
End of day one.


Seuraavana päivänä pääsimme takaisin omille paikoillemme jossa odottivat sekä uusi tehtävä että jo arvosteltu edellispäivän paperipino. Söin pähkinöitä, join vissyä ja luonnostelin päässäni seuraavaa tehtävää. Halusin siihen lapsia pakomatkalla sekä hevosen, mutta kun en ollut koskaan ennemmin piirtänyt hevosta. Jaiks.


Että sillee. Ja tuli meinaan kiirus! Koska päivälle oli vielä yksi tehtävä jäljellä.


Laveerasin papereita, leikkasin ja liimasin vain huomatakseni että KAIKKI MUUT käyttivät valkoista paperia ja abstrakteja muotoja. Tunsin itseni askartelukerholaiseksi mutta päätin pitää kiinni ideastani, vaikka kuvittelin jo mielessäni kuinka arvosteluraati nauraisi kippurassa kyhäelmääni. Hmph.


Poistuin luokasta ja ajelin kotiin melkomoisen tyytyväisenä itseeni, kaikesta itseruoskinnasta huolimatta. Ja tässä sitä nyt ollaan :) Tyytyväisenä vieläkin. Ja kauhusta kankeana.

4. heinäkuuta 2009

running up that hill

Olen vihdonkin varma. Sen mäen nouseminen jonka huipulle ei halua päästä, on turhaa. Elämä on liian lyhyt, on uskallettava laskeutua ja etsittävä uusi rinne jota todella haluaa nousta, vaikkakin samalla joutuisi luopumaan kaikista saavutuksista joita siihen asti on saavuttanut. Nollatilanne. Uusi alku. Pitkä matka kuljettavaksi.

Olen melko muutosvastarintainen ihminen. Turha muutos on tarpeetonta.. vai onko? Olen tuskaillut jo kolmisen vuotta nykyisessä ammatissani, ja vihdoin keväällä sain kunnon potkun persuksilleni ja tein asioille jotain, hain kouluun. Ja piru vie, pääsin! Lähipiirini kauhistukseksi minusta tulee taas nuudeleita popsiva opiskelija joka istuu luennoilla ja tekee läksyjä, laskee kolikoita kaupassa ja irvistelee kampaajarahan puutteessa ylikasvaneelle letilleen peilin edessä. Mutta voi siskot ja veljet, on se sen arvoista!
Katson tulevaisuuteen pitkästä aikaa toiveikkain silmin, mahanpohjassa lentelevät perhoset ja askeleisiini on tullut hassua lentoa. En malttaisi odottaa, toivottavasti koulutus on juuri sitä mitä odotan, ja enemmänkin. Työllistymistä en halua vielä ajatella, keskityn asiaan kerrallaan.. enkä halua ihan vielä ajatella tulevan työelämän raakoja realiteetteja.

Minnekkö? No tänne. Miksipä sitä salaamaan, kuukkeli kertoo asian syksyllä kuitenkin :)

Läpäläpä sano joku joka halusi kuulla käsitöistä :D Eli niihin siis!

Doilies on the stair. And Papu!, WIP

Olen virkannut melkomoisen läjän pikkuliinoja nailonnarusta, jota käytin myös näissä pikkukoreissa. Unelmissa olisi tehdä niistä suuri kori jonka kovetan natriumsilikaatilla ja käytän makuuhuoneessa päiväpeiton ja koristetyynyjen yöpuuna. Mut mut.. homma on ollut suunnittelupöydällä jo yli vuoden, joten valmistumisesta ja sen ajankohdasta en yllättäen osaa sanoa juuta enkä jaata :P Osviittaa rakenteesta ja ideasta voi kurkata Vilmalta jonka ihastuttava lampunvarjostin on tehty samalla periaatteella.

Doilies on the stairs, WIP

Kauniita ne ovat noinkin, mallit ovat Mary Oljen Kauneimmat Käsityöt kirjasta. Kesällä vaan pitää virkata!

Kelefantti

Olen läähättänyt kuin koiranpentu Katrin ideoimia Kelefantti-tuotteita ikuisuuden, ja viimein rohkaistuin ja ruinasin almua suoraan Katrilta. Ja mie sain sellaisen, ihan oman Kelefantin! Aarre. Kestokäytössä. Niin mua!

Sakset!

Prahan matkalta mamma bongasi loistokkaasti pienet sakset jotka olivat alunperin kirjanmerkki. Kaulaanko? No totta mooses! Taidan olla sellainen omituisten killuttimien keräilijä koko tyttö. Ja aika omituinen noin muutenkin.

Tänä kesänä on reissattu niin että kotona ei ole oikein edes ehtinyt pyörähtää, mutta kouluun pääsemisen kuuleminen on jyrännyt kaiken muun alleen lopullisuudellaan. Joten se niistä reissuista, nyt tähyillään ihan muihin suuntiin :) Käsitöitä olen silti tehnyt ihan maan mielettömän paljon ja postauksia on luvassa, tämä kevät/kesä on vaan ollut ihan hullua aikaa. Kaikki on mullaantunut sekaisin ja blogi on jäänyt paitsioon mistä olen oikeasti suruissani. Kun onhan tää kuitenkin se mun rakkain "juttuni". Pus!