17. marraskuuta 2010

kipsistä

Viime postauksesta on kulunut tovi, ja maailma on muuttunut harmaaksi sekä sateiseksi maailman kauneimman syksyn jälkeen. Kylmää, tuulista ja valotonta. Hyh. Onneksi tulee joulu, valoa tunnelin päässä siis näkyvissä! Olen jouluihminen ällöttävyyteen asti ;)

kipsivaluhiutale

Koulussa olemme aloittaneet monta mielenkiintoista projektia, joista yhteen liittyen olemme valaneet erilaisia kipsilaattoja kokeilumielellä. Kauniita. Valkoisia. Sileitä.

kipsivalurullat

Kipsillä on ihanaa leikkiä! Aika katoaa ja mielikuvitus kirittää kokeilemaan aina vaan uusia yhdistelmiä ja tapoja valamiseen.

kipsivalukukka

Kaikki kipsilaatat on valettu saven päälle, jonka pintaa olen käsitellyt erilaisin tavoin. Ylin laatoista on kuvioitu käyttämällä virkkaamaani lumihiutalemaista koristetta, keskimmäisen leimailin ompelulankapuolilla ja alinta pommitin kuviollisella napilla.

kipsivalut

Neulekuviakin olisi otettavaksi, mutta ulkona on hirmuisen rumaa. Lisäksi apukuvaajani eli mieheke loukkasi töissä kätensä, ja kantaa kipsiä aina tammikuulle. Siihen asti joudun tyytymään jalustakuviin sisällä, harmitus sentään! Jospa nyt saisin siis viimein aikaiseksi näiden kouluprojektien purkamisen tänne blogiin. Kun olen ollut niin kovin aikaansaava tässä asiassa ;D

koivuvati

Loppuun viime vuotisen sulatuskurssin lasivati, jonka ideoimiseen käytin apuna koivun pintakuviointia. Haluaisin niin kovasti tehdä koululla lasitöitä enemmän, mutta helkutti että on kallista lystiä! Vasta koulussa olen oppinut ymmärtämään, mistä kauniiden lasiesineiden hinta todellisuudessa koostuu.

Viikonloppuna pääsen Helsinkiin lasikaupoille tuhlaamaan oikein urakalla lohdutukseksi siitä, etten tänä vuonna pääsekkään Tampereen käsityömessuille (tuhlaamaan oikein urakalla). Syy tähän on äitini jalkaleikkaus, menen Hkiin hoivaamaan armasta mammaa jolla on - kyllä - jalka kipsissä :)

32 kommenttia :

villapeikko kirjoitti...

Sulla on siis kipsi päivän sana ihan kirjaimellisesti :)
Todella kauniita kipsilaattoja, tykkään erityisesti tuosta ompelulankapuolilla tehdystä.
Tää on taidetta!

Jatta kirjoitti...

villapeikko: Kyllä on niin kipsistä menoa että melkein pölisee :D Mikäs tässä muuten, mutta kun ne neulekuvien ottamatta jäännit vähän harmittaa :( Mies kun on niin mukavan tottunut neulekuvaaja ja mukavan lähellä; helppokäyttöinen siis yleensä :D

Kipsilaatat on kyllä niin nättejä, en olisi uskonut että materiaalista saa noin paljon irti! Onhan tää tavallaan taidetta joo :)

Terhi kirjoitti...

"Tavallaan taidetta joo"?!? On se!!! Mulle kelpaisi tuollainen kollaasi seinälle milloin vaan. Ja tuo lasivatikin on tosi kaunis. Harmi ettei törmätä messuilla, kun minä nyt kerrankin päätin lähteä merta (eli Jyväskylän paviljonkia) kauemmas kalaan!

Kate kirjoitti...

Voi kipsi :D. Pikaista paranemista sekä T'lle että äitylille!

Ja nuo laatat *kops*... aivan UPEITA! Sä(kin) olet mun idoli!

Tess kirjoitti...

Upeita kipsilaattoja. Taidetta todellakin :)

Miten niin harmaata ja sateista. Täällä on lunta ja pakkasta :D Toista olis riittänyt tänään muillekin jaettavaksi asti...sitä kylmyyttä meinaan.

En tykkää enää ollenkaan neulekuvien ottamisesta. Päivällä on hetkinen aikaa kuvata ja silloinkin valoa on heikosti. Toisaalta lumi saa aikaan sen, että pokkarilla otetut kuvat ylivalottuvat takuuvarmasti. Ääh.

OBLADI OBLADA kirjoitti...

tilaan sulta heti laatat kylppäriin kun alat alalle !

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa todellakin kauniita kipsilaattoja, tuollaisiakin siis voi kipsistä tehdä.

Nina kirjoitti...

Voi että on kauniita laattoja! Sä voisit tehdä pari lisää tuommoista puola-laattaa, ja myydä mulle. ;)

Rosalía kirjoitti...

What a delicate ensemble!

Jatta kirjoitti...

Terhi: Oisko tässä taas päässy itsekritiikki valloilleen ;D No on ne tosi hienoja, mut ei sitä sillai osaa ajatella omista töistä että ihan taidetta olisivat ;)

Arvaappa harmittaako kun en pääse messuille, ihan tyhmää :( Mut onhan ne ens vuonna uudestaan. Äiti on kuitenki niin rampana että tarvii pientä hoivaa ;)

Kate: Kipsi tosiaan :D Ja terveiset välitetty :)
Kiitos kehuista kauheasti, mä ihan punastelen täällä.. kerro sinnekkin kaikille terveisiä!

Tess: Kiitos <3 Ja olispa mmeilläkin jo lunta, ainakin kylmyyden puolesta se vois kohta jo tullakkin maahan jäädäkseen!

Lumihanki on kyllä aika haastava kuvaustausta hyvällekkin kameralle, mun kameralla ei ainakaan saa kuvia jos aurinko vähänkin erehtyy kurkkimaan. Välillä kyllä tuntuu että keksin vuodenajasta ja säästä riippumatta aina jotain marmatettavaa kuvaamisen vaikeudesta :D

OBLADI OBLADA: No voi kauhistus sentään, että oikein mun töillä ihmisten koteja laatottelemaan, hui :D Kiitos luottamuslauseesta, ehkä juttu voisi joskus olla ihan reaalismiakin <3

enkulin käsityöt: No niinpä, kipsistä on moneksi! Ainoa että se kellastuu ikääntyessään, pitäisikin selvittää vähän viimeistelyvaihtoehtoja. Niin ja kiitos :)

Nina: Voi kiitos! Mutku ne oikeesti kellastuu, en kehtais myydä toiselle jotain mikä saattaa sitten ollakkin kohta entinen :P Ehkä vielä joku päivä saan koulussa jotain ihan myyntikelpoistakin aikaiseksi kun opinnot vielä vähän etenee :)

Rosalia: Thank you so much!

tikru kirjoitti...

Ihania. Tosi ihania.

Jaana kirjoitti...

Hienoja! Voi höh, mä ajattelin vuoden tauon jälkeen piipahtaa tuhlailemassa Treen messuilla ja oisin vilkuttanut mielelläni sullekin. Mut äidin hoivailu on ehkä tärkeämpää kuin messuilu :)

Elsa kirjoitti...

Tuo lasivati on todella kaunis!

Andra kirjoitti...

Hienoja töitä, tykkään varsinkin lasivadista!
Harmi, ettei törmäillä messuilla, toiste sitten :)
Potilaille pikaisia paranemisia!

Sannu kirjoitti...

Oi miten kauniita!

Jatta kirjoitti...

tikru: Kiitos kaunis :)

Jaana: No niinpä, kyllä äitiä pitää hoivata, se on välillä mun vuoro ;)
Ois ollu kyllä loistoa nähdä, piitkä aika kulunu viime kerrasta. No ehkä sit ensi vuonna..

Elsa: Voi kiitos! Kuva on vähän suttuinen kun se on otettu vanhalla kameralla, mutta tykkään vadista kyllä itsekkin ihan älyttömästi :D

Andra: Hitosti harmittaa ku en pääse hiplaamaan teidän lankoja, mör! Vilma saa kyllä raportoida paikan päältä ja toimia mun kätyrinä, jos vaikka saisin shopattua jotain etänä ;)

Potilaat kiittävät toivotuksista! Mun varmaan pitäis välillä nukkuakkin että jaksaisin leikkiä sairaanhoitajaa.. yökyöpeli mikä yökyöpeli..

Sannu: Voi kiitos :D

Tiinu kirjoitti...

Olipas jälleen iloisen lennokkasti kirjoitettu, hih! Mutta voih, että on upeita kipsitöitä!

Kipsityöt pääsevät mielestäni oikeuksiinsa, jos sipasee vähän valkoista + metallinhohtoista, esim. hopeista tai kultaista, maalia!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä opiskelet, kun noin teet noin ihania harjoitustöitä? T:Yöttö joka etsii itseään

Quickstep kirjoitti...

Kerrassaan upeita töitä olet tehnyt. Lasivati sai mut huokailemaan. On kaunis.
Mitenkäs kummassa elämässä asiat kasaantuvat? Meinaan kun näyttää olevan kipsiä sun elämässä enemmänkin ;)

Emma kirjoitti...

Kauniita laattoja :) Myökin tehtiin samanlaisia plastisen sommittelun kurssilla koulussa syksyllä.

Kiralia kirjoitti...

Ovat kyllä todella nättejä nuo laatat! Varsinkin tuo lumihiutalelaatta, todella hyvin oletsaanut hiutaleen yksityiskohdat näkyviin. :)

Tiina kirjoitti...

Jos satut olemaan Helsingin suunnalla vielä 26.-28.11., olisi tällöin tarjolla Kädentaito-messut Helsingin messukeskuksessa lohdutuksena Tampereen messujen väliin jäämisestä. ;)

Jatta kirjoitti...

Tänne on tänään satanut lunta!! Oi kun pysyisi maassa pitkään, on niin kaunista että ei voi kuin nauraa ääneen <3

Tiinu: Kiitos vinkistä! Olen kuullut, että kipsille pitäisi käyttää pelkkiä vesiliukoisia maaleja, täytyy tosiaan vielä selvittää asiaa paremmin. Tämän saman kurssin opettaja kun ei tiennyt sanoa varmaksi.

Niin ja kiitos! Mahottomasti :D

Yöttö: Opiskelen lasi- ja keramiikkamuotoilijaksi Wetterhoffilla. Minäkin tein kahdeksan vuotto kolmivuorotyötä ennenkuin lähdin tavallaan "etsimään itseäni" näin opiskelun avulla. Voin ainakin suositella riskinottoa ja uuden ammatin opiskelua tähän asti lämpimästi :)

Quickstep: Kiitos :D Lasivati on kyllä onnistunut ja ihana ensimmäiseksi työksi, tykkään itsekkin <3

Asiat tosiaan tuppaavat tulemaan ryppäissä! Aluksi ihan hirvitti, mutta nyt tilanteelle ei oikein voi muuta kuin virnuilla. Voi elämätä :D

Emma: Ooh, meillä on plastinen sommittelu vasta ensi vuonna, mitäköhän kummaa me siellä nyt sitten tehdään? Tämä projekti liittyi pinnan suunnittelun perusteisiin materiaalitekniseltä puolelta. Nyt me siirretään ideaa keraamiseen valulaattaan ja valmistetaan pinovalumuotteja. Iih <3 Hullun hauskaa ja helkkarin vaikeaa :D

Kiralia: Kipsi on niin ihana materiaali, se toistaa ihan hiuksenhienoja yksityiskohtiakin kun vain osaa sekoittaa sopivan massan. Hei huomaako että oon ihan intona :D Ja kiitos tietenkin :)

Tiina: No voi kiitos vinkistä! Viikot olen täällä Hämeenlinnassa koulussa, mutta aika monta tulevaa (ja juuri tuonkin) viikonlopun vietän Helsingissä äipän apulaisena. Vois todellakin piipahtaa jos vaan ehtii!

Oranssi kirjoitti...

Meillä lähtee Kuopuksen kädestä kipsi huomenna, jippii.

Vilma kirjoitti...

Onpas ne upeita! Kyllä kipsi vain on hyvä juttu, kun se on oikeassa ja oikeassa muodossa. :)

Otahan neuleita mukaan kun tuutte, kyl me sua kuvataan vaikka molemmat! :P

Jatta kirjoitti...

Oranssi: Voi kuopus-parkaa! Minäkin jouduin aloittamaan koulutaipaleeni koko vasen käsi ranteesta kainaloon kipsissä, ei oo kivaa se :/ Mutta hyvä että sai moisen jo pois :)

Vilma: Juu, kyllä näin on :D

Ja luit kuule ajatukseni, joudut kameran taakse parin viikon päästä, onneksi ei tarvi näköjään enempää ylipuhua :)

Suvi kirjoitti...

No jopas oli kipsiä kerrakseen :D Aivan hirmu kauniita nuo kipsilaatat! :) ja on muuten tuo lasityökin :)

helena kirjoitti...

Oi-joi, kauniita kaikki, varsinkin tuo lasityösi! Kipsistä on moneksi, mukavampi tietenkin noin taiteessa kuin jalassa tai kädessä...

NorppaStiina kirjoitti...

Nuo kipsilaatat ovat uskomattoman kauniita! Tuollainen sommitelma sopis kivasti meidän seinälle... :)

Jatta kirjoitti...

Suvi: No eikös juu, kipsiä kipsin perään :D Kiitos vaan kovasti kehuista!

helena: Kiitos kovasti :D
Lasi on ihan mieletön materiaali! Haluaisin kokeilla siitä vaikka mitä ihanuutta sulatustekniikoilla, ei meinaa ehtiä mielikuvituksensa perään ;D Tuohonkin lasivatiin olisi miljoona parannus-/viilausjuttua mielessä :)

Kipsiset potilaat ovat toivon mukaan jo parantumassa, äiti on kyllä vielä aika kurjana kun se vasta eilen leikattiin. Miehekkeen käsi on aika hurjan näköinen leikkausarpineen ja turvotuksineen, mut eiköhän sekin siitä. Hoivaa ja raukkautta, eikös juu <3

NorppaStiina: Voi kiitos paljon :D

Teje kirjoitti...

Hei Jatta! Aivan ihania nuo kipsilaatat - idea ronsyilee - mihin muuhun kayttaa...
Hienoa kun saat kokeilla erilaisia materiaaleja! Itse koitan olla innostumatta enaa uusista kun en ehdi kaikkia nykyisiakaan... nyt huovutan ym....
Pikaista paranemista perheellesi ja
Aurinkoiset terveiset Kreetalta! Teje

Jatta kirjoitti...

Teje: Moi :D Mulla kans meinaa olla runsaudenpulaa niin ideoissa kuin toteutusmateriaaleissakin, ei meinaa mielikuvitus antaa rauhaa öisinkään ;D

Oikein ihanaa talvea sinne paratiisisaarelle, täällä on nimittäin kylmä!!