22. tammikuuta 2011

everything is going to be amazing

Viime viikolla olen angstannut kertyneistä joulukiloista, nauttinut pitkistä yöunista, opetellut meikkaamaan vähän vahvemmin ja opiskellut vaihtelevalla menestyksellä. Joillain kursseilla tunnen itseni edelleen kädettömäksi paviaaniksi, mutta en valokuvauskurssilla, en onneksi :D Minusta tuntuu että vihdoin osaan hyödyntää kameraa täysin ja ymmärrän mitä teen milloinkin. Hei hei automaattiasetukset, Jatta on nyt täysin manuaalinen.

Mutta voi suru ja murhe, kuinka olla yhtä aikaa sekä kameran edessä että takana? Vielä toistaiseksi apukuvaajalla ei riitä kärsivällisyys eikä mielenkiinto opetteluun, mutta ehkä minä sen vielä pehmitän :) Siihen asti; älkää antako satunnaisten epätarkkuuksien häiritä.

Paperi

malli:
Paperi by mie, Kivi, Paperi & Sakset

lanka: Novita Tempo, väri 010, kauluri 270 g, säärystimet 200 g
puikot: 3,0 ja 3,5 mm
muuta: Ravelryssa täällä

Paperi

Innostuin minäkin kaulureista tänä talvena. Ne on vaan niin näppäriä! Lämmittävät sisällä ja ulkona. Langastakin melkein innostuin, mutta nyt jo voin sanoa että tuskin se vaatteissa kestäisi nyppyyntymättömänä kovin kauaa.. Asusteissa kyllä, pieni pörröisyys kun ei haittaa.

Paperi

Arvata saattaa, että lanka hävisi joulun jälkeen hyllyistä kuin pieru saharaan. Kesälangat tulloo nääs! Samalla katosi myös ruskea Nalle-lanka, tätä en ihan heti anna Novitalle anteeksi :P

Paperi

Juu-u, mulla on vielä monta talvineuletta puikoilla, neulon ne perinteisesti valmiiksi vasta helteillä. Ja ne kesäneuleet - ne valmistuvat sitten ensilumille :D Unorganized, toinen nimeni!

35 kommenttia :

Kaisa kirjoitti...

ihania neuöeita taas! ja onnittelut näkyvyydestä, Jyväskylän kaupunkilehdessä kehuttiin Mariomyssyä ja oli vinkattu sinun blogia kurkistelemaan.

SatuK kirjoitti...

Hienot on! Sun hiuksetkin on tosi kivat.

Vai on Tempo loppumassa. Pitäisköhän lähteä kaupoille.. hmm, vaikka juuri pakkasin lankani 10 isoon muovilaatikkoon. Ehkä johonkin mahtuisi vielä vähän?

Jatta kirjoitti...

Kaisa: Kiitos! Titityyn Tiina vinkkaskin että oli kehunut <3 Toivottavasti tulee nettiversioonkin!

SatuK: Hiukset on harvoin noinkin laitetut, tänään kokeilin uutta kiharrinta mutta ei se tukka kovin kauaa kuohkeana pysynyt :P Noh, harjoittelua, harjoittelua :D

Täällä Hämeenlinnassa Tempoa ei oo enää missään. Eikä ruskeaa Nallea. *rumasana*

Tess kirjoitti...

Söpö setti!

Taitaa olla neuleblogin pitäjän ikuinen ongelma, että miten olla sekä kameran takana että edessä yhtäaikaa. Oon joskus ajatellut, että oispa ihanaa, kun olis itseni kokoinen tuttu, joka ei mitään muuta haluaiskaan, kun toimia mallina, jotta pääsisin itse kuvaamaan :D

Hih, mie en juurikaan neulo kesäneuleita just sen takia, että ne ei oikein tahdo valmistua oikeaan aikaan :P

Srinity kirjoitti...

Kauniit ja oikein lämpimän näköiset asusteet. :)

Elli ja Aura kirjoitti...

Ihana pintakuvio! Ohjetta? ;) Tempon loppuminen taitaa selittää sen alennetun hinnan Menitassa...
Elli

P.S. Karnaluksissa näyttää olevan vielä Nallea ruskeana (http://shop.kl24.ee/241/0/readmore/3991/), jos sitä tarvitset! Tilasin viime keväänä sieltä Woolia ruohonvihreänä kun sitä ei enää saanut Suomesta. Noin 400 g oli lankaa, puikkoja varmaan 10 kpl ja postikulut olivat alle 3 €.

Samma kirjoitti...

Kandee varautua siihen, että mä rupeen jossain kohtaa pommittaan sua koulukysymyksillä. Oon mm. panikoinu sitä, että pitääkö mun ekana hommata järkkäri (mulla kun on vaan pokkari) ja opetella sitä ihan käyttäänkin - apua!
Onko muuten toka vuosi paljon eronnu ekasta? Niin ja millaset sun päivät yleensä on? Siis vakkariin 8-16 vai kovinkin vaihtelevalla aikataululla?
No, johan niitä kysymyksiä siinä jo tulikin. Sori.

Kauluri on kiva :)

Jatta kirjoitti...

Tess: Kiitsa! Ja kyllä, oma klooni olis ihan parhautta näissä tilanteissa. Minä en tunne ketään kuka suostuisi malliksi :( Paitsi mun mummi <3 Mutta on se vaan niin kaukana ja ollaan me ihan vähän eri kokoakin :D

Kesäneuleet on mukavia, mutta ne jää AINA mulla roikkumaan :D

Srinity: Kiitos, ovat kyllä ihanan lämpöiset ja pehmeät :)

Elli: Ohje on tuloillaan, yritän saada ens viikolla sen puhtaaksikirjoitettua! Kiva kun kiinnostaa :) Kulttuurihistorian tentti pitäis nyt olla etusijalla, mutta täällä mie vaan roikun :P

Hei kiitos tuosta linkistä, taidanpa kuule tilata ja het!

Samma: Anna palaa niiden kysymysten kanssa vaan :D
Ei sun tarvi hommata järkkäriä, tosi harvalla meistäkään on. Että älä panikoi :) Asiat opetetaan meille koska ne kuuluu osata. Mutta minä oon aina halunnu järkkärin, nyt tämä meni vaan niin sulavasti tämä hommaus kun tiesin, että koulussa tulee kunnon kurssi aiheesta.
Lukkari on aika vaihtelevasti joko liian tyhjä tai aivan liian täynnä. Ota siitäkin nyt sitten selvää :D Nyt ollaan taas jatkuvasti koulussa, ennen joulua oli melko tyhjää, mutta samalla siinä sitten oli niitä itsenäisiä hommia ihan tuhottomasti. Mutta aika harvoin meillä on yli 8 tunnin päiviä, onneksi.
Auttoikohan yhtään? Toivottavasti :D

Samma kirjoitti...

Auttoi, kiitos!

Jatta kirjoitti...

Samma: Hieno juttu :)

Tiina kirjoitti...

Ihana setti, tosi lämpimän näköinen. Ja kuvat on söpöt, ihanat hiukset. :)

Rosalía kirjoitti...

Funny and pretty!

Minna kirjoitti...

Kauniita, kauniita! Minäkin innostuin kaulurista vasta nyt, koko talven olen tapellut ajatusta vastaan. Mutta kohta mulla on sellainen ;)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan suloiset neuleet! Ja onnistuit jälleen tekemään juuri itsellesi sopivaa, itsesi näköistä! Sitä ohjetta jään odottelemaan myös minä, sillä kaksi tytärlasta tahtoo kans.... Ihanaa nähdä sinut virkeänä ja loistavana, kevättä odotellessa.
NiinaP

Fanny kirjoitti...

Kieltämättä Novitan logiikka päivittää lankojaan sesonkien mukaan on vähintäänkin hämärä. Mutta kai siellä jossain joku Viisas Tietää Paremmin, että villalankaa ei enää tammi-helmikuussa tarvita, ja koko neulova Suomi rrrrrakastaa persikkaa koko väriloistossaan.
Not.

Mutta kauluri ja sääryleet on kivat!

ellie kirjoitti...

Ihana setti! :)

Puikkojen kilinää kirjoitti...

Kaunis setti :)

Jatta kirjoitti...

Tiina: Voi kiitos! Tukka näyttää kyllä kuvissa upealta itsenikin mielestä, harmitus ettei jaksa kovin usein noin tunteella vääntää. Ponnarille ja menoksi, näin meillä yleensä :D

Rosalia: Thank you :D

Minna: Mulla on kaulureita jo KOLME :o Kun nyt sais ne tänne tumpattua, kauheesti ne on kyllä käytössä olleet. Ihmeen näppäriä noi lapsuuden kauhukaulurit ;D

NiinaP: Oi <3 Kuvat onnistuivat superhyvin, ihan joka päivä ei täälläkään hehkuta noin nättinä :) Mutta kevät tulee kovaa vauhtia ja saa kasvot loistamaan vähän vähemmällä vaivalla!
Ihanaa kevään odotusta teidänkin perheelle :)

Fanny: Voi ihanuus mikä kommentti :D :D
Sääryleet <3

ellie: Kiitos :)

puikkojen kilinää: Kiitos paljon, on mieleinen kyllä kovasti mullekki :D

helena kirjoitti...

Kauniit neuleet, niissä on upea tuo pintakuvio! Pitäisköhän hamstrata Tempoa, jos vielä tulee jossain vastaan...

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Tosi nätti pintaneule setissä - ihan kuin nuo kevyet pakkasulmen "hattarat" ulkona joka pensaan päällä... Mitäs jos oletkin kesäneuleiden kanssa vain sesongin - parin verran edellä, kuin alan ammattilaiset? ;D

Nina kirjoitti...

Oi kui ootte nättejä, settisi ja sinä. :) Nyt munkin rupes vähän tekemään mieli tuonväristä tukkaa, sitten kun mä raaskin tästä pinkistä luopua. :D

Vilma kirjoitti...

Oi miten nättiä! Ihana tuo tukka, ja neuleethan on luonnollisesti upeita. Kyl se apukuvaaja vielä oppii, kunhan malttaa vähän keskittyä. Sommittelu ja valo ainakin ovat kunnossa, ja nehän on jo enemmän kuin puoli voittoa.

Ei taida olla yllättävää, että mulla on noita samoja sukkiksia muutamassakin värissä... :P

Heidi kirjoitti...

No hienot on ja arvaappa ottiko pannuun kun menin kauppaan ostaakseni 7 veikan tumma turkoosia lisää kun puikoilla on pitkät sukat ja lanka ei ehkä riitäkään..niin mitäääh! Sitä ei enää ollut?? What! Mä meinasin tehä siitä vielä ja vaikka mitä, mut jäävät nyt. Menee aina turhaan nopeasti ohi noi lankasesongit mun mielestä.

Niin ja vielä lisää kommentoidakseni kuin vaan huutaa hienot! Niin kiva pallokuosi, todella kaunis :)

Muriska kirjoitti...

Hän on niin hurjan kaunis :))))

Jatta kirjoitti...

helena: Tempon se vaaleanruskea sävy on niin herkullinen, että kyllä vaan kismittää ettei sitä enää mistään saa :( Olisin halunnut vielä tumput ja myssyn vaikka. Pöh :(
Pintakuvio on kyllä hirmu herkullinen, rakastan paksuja lankoja neuloessa neuloa just kaikkia muhkeita tekstuureja <3

Mari: No mutta sinähän sen sanoit :D Tuo on ainakin ihanaa positiivista ajattelua :) Ja vielä ihanampi tuo lumivertaus! Oi!

Nina: Kiitos :D Se on muuten jännä, että kun jollain näkee kivasti hiukset niin het alkaa haluttamaan samanväristä tukkaa! Mullakin on ollut kaikkimahdolliset sävyt mustasta lähtien :) Oi niitä aikoja ;D

Vilma: Kiitsa <3 Kuvat on onnistuneempia ku yleensä mallin osalta, mutta se tarkentaminen... valaistuksen hain itse kohdalleen ja käskin ottaa aika paljon löysää kuviin, kaikki on rajattu sit oman maun mukaan jälkeenpäin. Ei se T jaksa keskittyä moisiin :D Ja minä taas en jaksa keskittyä ottamaan kuvia ensin, katsomaan minkälaisia niistä tuli ja ottamaan uusia tarvittaessa :P

Ja hei - taitaisin yllättyä jos meillä EI olis samanlaisia sukkahousujakin :D

Heidi: Kiitos :D Haha, sulla oli varmaan yhtä tyrmistyny ilme kun mulla Vapaavalinnassa. Ja sen jälkeen Anttilassa. Ja vielä Tarjoustalossa. Prismassa viimein päätin luovuttaa ja niellä tappioni :P Typerät sesonkilangat, ihan kakkoja ;D

Jatta kirjoitti...

Muriska: No apua, kiitos <3 Mutta oikeasti ovat onnistuneita kuvia. Täällä sitä taas pussipersusverkkareissa neulotaan tukka pystyssä :D

Marsvin kirjoitti...

Ihanan paksun näköiset neuleet! Ja mulle ihan outo lanka, en ole käynyt markettien lankalaareilla moneen aikaan näköjään... Uusi tukka ja hienot meikitkin! Ja hei, sullon mun luonto, mäkin olen very unorganized! No, nyt olen sentään saanut pipotehtaan käyntiin, onhan talvea vielä jäljellä!

Jatta kirjoitti...

Marsvin: Markettien lankahyllyt on mun uuden opiskelijaelämän arkipäivää :D
Ja ei ole uus tukka, ainoastaan laitettu vähän erilailla ku yleensä ;) Mut kiitos siis kovasti kehuista! Pidäs pipotehdas puksuttamassa ;D

Heidi kirjoitti...

No arvaappa; joo..
Varsinkin kun mies kiitää tuhatta ja sataa kärryjen kanssa ja mä huikkaan et mee sä vaan mä otan sukkahousut ja lankaa!
Sitten kun ojentaa kättä siihen missä se lanka on ennen ollut ja käteen osuu jotain oksupoksun väristä vaaleaa sinistä!! Järkytys on taattu ja mahas menee perhosia kun miettii kotona odottavaa sukkaa. . . XD No, katsotaan miten käypi..Mua ei haittaa voin neuloa kärkeen vaikka pinkkiä! Se oli muuten kans väri mitä jäin kaipaamaan ja yumma liila..ihania sesonkivärejä vuan.. <3

Jatta kirjoitti...

Heidi: Kuulostaa ihan todella tutulta :D Yleensä jään vielä etsimään ja kaivamaan lankahyllyä jos sielä vaikka kuiteski olis jossain.. ja samalla mies odottaa ja ihmettelee jossain vihannesosastolla ;)

Mohariina kirjoitti...

Ei ne talvella valmistuvat kesäneuleet ja kesällä valmistuvat talvineuleet ole myöhässä, ne on hyvissä ajoin valmiina seuraavaa kesää tai talvea varten.

Jatta kirjoitti...

Loistava oivallus! Ja kun yrittää tehdä klassisia malleja niin eivät ole edes kovinkaan "out" ;D Tuon kyllä muistan kun ensi kerralla käy hassusti ja jääpi hommat kesken :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuleehan näiden ohje myyntiin? Ihania!

Mari

Jatta kirjoitti...

Mari: Voi ihanaa kun ihmisiä kiinostaa ohje <3 Ja ohje on tulossa, koulu ja työ tuppaavat nyt vaan olemaan kirjoituksen esteenä :/ Mahdollisimman pian kuitenkin!

Ninni kirjoitti...

Sä olet Jatta hurmava ja sun käsityöt aiheuttaa mussa hyväntuulista kateutta. :) Ihanaa oli lukea sun blogia pitkästä aikaa.