Täällä on vielä melko kaljua ja tyhjää; tekstiilit ja taulut puuttuvat, osa huonekaluistakin on hankkimatta. Tuskinpa tänne kovin ihmeellistä tulee hankittua, olen sisustushommissa melkoisen tylsä tyyppi. Ajatuksena tehostevärinen seinä on veikeä, mutta oikeasti mulla palaisi sen katseluun käpy kahdessa viikossa.
Keittiö kuului alun perin samaan sarjaan vessan kanssa: rempataan ensi vuonna. Mutta koska vihaan intohimoisesti kirsikan väristä puuta (lastulevyä), päätettiin kärvistelyn jälkeen tehdä pieni kasvojenkohotus 300 euron budjetilla sekä orjatyövoimalla (kiitos appi-armas ja M ♥)
Ylhäällä uutta ja alhaalla vanhaa. Seinät, katto, lattiat ja ovet on tietysti uusittu, mutta varsinaista keittiötä remontoitiin seuraavanlaisesti:
Kaikki lastulevyt irroitettiin, ja päällystin ne D-C-Fix-muovilla. Muovia saa tosi monessa sävyssä, meille tuli tummaa pähkinää Bauhausista. Muovin kanssa saa kikkailla sitä kiinnittäessä, mutta lopputulos on siisti ja on pysynyt huippuhyvin nyt jo pari kuukautta.
Kaakelit on maalattu Ronseal-kaakelimaalilla. Voin suositella kaakeleiden maalaamista lämpimästi mikäli uudelleen laatoitus ei jostain syystä ole mahdollista. Yksi purkki olisi riittänyt toiseenkin keittiöön, vaikka maalasin ronskisti ja yhteensä kolme kerrosta. Hyvin on maalit pysyneet ja nyt ei tarvitse katsella laattoihin ikuistettuja sipuleita ja patonkeja joka päivä ;)
Tasot ja allas Ikeasta. Ja siinä se! En voi väittää että helpolla, mutta ainakin halvalla sellaista, jota jaksaa katsella kunnes keittiörempparahat on kerätty. Olisin oikeasti saanut ikuiset sibeliusrypyt noista hemmetin kaakelisämpylöistä :P
Loppuun vielä remonttieleganssia puhkipierryltä sohvalta. Paita vihjaa uudesta pestistä jonka aloitan ensi viikolla. Pitäkääs peukkuja!







Hmmmm... ! Meillä on keittiön välitilassa vihreät kaakelit + boordit, jotka ei vaan istu mun silmään mitenkään. Ja vessassa taas yhteensä kuutta erilaista laattaa, kun joku edellisistä omistajista on ilmeisesti heittäny kaikki estot nurkkaan kaakelikauppaan päästessään. Joten mua houkuttais erittäinkin paljon noi kaakelimaalit... Paha vaan, kun just menin lupaamaan miehelle, että nyt ei tarvi vuoteen asentaa enää mitään =).
VastaaPoistaOn kovin jattamaisen näköstä tässä uudessakin kämpässä :). Pystyn hyvin kuvittelemaan sun virkatut peitotkin tuonne.
Virkattu peitto pääsee sohvalle vasta kun uusi on hankittu :D Mutta on täällä kai aika Jattamaista joo ;)
PoistaKaakelien maalaus ei ole yhtään niin huono ajatus mitä äkkiseltään luulisi. Sain osakseni pientä kauhistelua ideasta aluksi, mutta lopputulos on ihastelun arvoinen. Joten anna mennä vaan! Pohjatyöt kannattaa tehdä kunnolla (pesu ja Sinol-pesu), ja sit vaan maalailla menemään. Laitat miehen kuule hommiin, sulla on vähän parempia hautomisia nyt työn päällä <3
Lotta, ei maalaaminen ole asentamista. Laita vaan miehelle pensseli käteen. Lupauksesi vuodesta ilman asennuksia säilyy ehjänä.
PoistaIhanaltapa näyttää...
VastaaPoistaKiitoksia :D
PoistaMeilläkin tehtiin kesällä keittiöremppaa ja ovien sekä tasojen maalaamisen lisäksi loistava Ronseal pelasti ja peitti kaakeleista kauniit kasarikukkakorit :) Teillä näyttää ihanalta, nyt vaan nautitte kodistanne!
VastaaPoistaRonseal on kyllä älyttömän hieno keksintö!
PoistaNauttikaa tekin kodistanne, kyllä ootte sen ansainnu <3
Kivalta näyttää! Ja katsoin että meidän syöttötuoli eksynyt "ennen"-kuviin, pehmustetta myöten samanlainen ;)
VastaaPoistaHauska sattuma :D Piti oikein käydä urkkimassa kuvia, mutten äkkisiltään nähnyt. Onnea vielä yksivuotiaalle tätäkin kautta <3
PoistaKesäkuun kohdalla taitaa olla yks merkintä, jossa tuoli näkyy, tosin käännettynä toiseen asentoon ;) Yksivuotias ja äiti kiittää! (tai ainakin äiti, 1vee on torkuilla autossa isin kans kun uni tuli kesken kotimatkan kaupasta, eka tarhaan tutustumispäivän väsyttämänä, eikä raaski nostaa autosta pois... ;))
PoistaNo nyt löytyi :D
PoistaJa oi väsynyttä <3
Tuo osittainen kaappien päällystäminenhän on loisto idea! Meillä on sellaista koivun ja kirsikan ällösekoitusta keittiössä juuri noissa samoissa kohdin. Olen miettinyt pääni puhki mitä niille tekisin. Halvalla! Kiitos siis hyvästä idiksestä, joudun ehkä lainaaman sitä! :)
VastaaPoistaOn se, oikeasti! Siksi sen tänne laitoinkin, kun en ole nähnyt muualla pahemmin käyttökokemuksia. Yksi rohkea oli päällystänyt työtasotkin, ite en uskaltanut sitä sentään tehdä :D
PoistaTsemppiä lainaukseen ;)
Ihana, onnea vielä kerran uuteen kotiin. Ja onnittelut duunistakin!
VastaaPoistaKiitos kiitos :) Lisää kuvia tulee sitten muistakin huoneista pikku hiljaa!
PoistaKaunis tuli keittiöstä! Onnea uuteen työhön!
VastaaPoistaTattis! Ja onnitteluista kans :D
PoistaKeittiö näyttää kivalta!
VastaaPoistaKiitos Miisa :)
PoistaMyyyh, myönnän epäilleeni muovituksen kestävyyttä, mutta olenpas iloinen, että olin väärässä! :) Onnistunut kasvojenkohotus kirsikasta pähkinään ja patongeista puhtoiseen valkeaan. Teillä on (taas) niiiin ihana ja kotoinen koti. <3
VastaaPoistaEipä sitä olis uskonu itekkään että noin hyvin toimii :D Kiitokset kehuista armas <3
PoistaTodella kaunis keittiö. Ja sulle olisi tunnustus mun blogissa.
VastaaPoistaKiitos paljon ja kiitos <3
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista