1. tammikuuta 2014

linkkivinkki

Hiphei ja hyvää uutta vuotta! Juhlan kunniaksi ajattelin kasata yhteen itseäni viime aikoina inspiroineita pikkuvirkkauksia muiden toteuttamina, pitkästä aikaa. Toivottavasti saan jaettua sitä kihelmöivää innostusta, jonka nämä jutut ovat minussa aiheuttaneet :)


Minulle ainakin on kertynyt korkkeja vino pino, joiden käyttötarkoitusta en ihan vielä tiedä. Nämä ihanat shampanjapullon korkeista tehdyt öttiäiset löytyivät täältä. Blogissa esitellään muitakin hauskoja virkkausprojekteja, unohduin selaamaan pitkäksi aikaa!




Biribis virkkaa syötävän suloisia pikkuherkkuja. Hänen bloginsa löytyy täältä. Olen aina ollut "syötävien" asusteiden perään enkä oikein tiedä miksi. Nämä ovat hauskaa vaihtelua ainaiselle Fimo-jutuille joita kuolaan etsyssä viikottain. Nam!



Jos alkoi herkututtaa, niin täältä ja täältä löytyy hauska ohje jäätelötötteröihin. Näppärä virkkaa toki ilman ohjettakin :) Mitä ohuempaa lankaa käyttää, sitä pienemmän tötterön saa aikaiseksi. Minä ainakin testaan, viimeistään kesällä! Joohan?




SuAmi on suorastaan legendaarinen. Työt vetävät hiljaiseksi; kuinka joku osaa?! Silmät alkavat mennä kieroon ja sormia krampata jo pelkkä ajatus näiden virkkaamisesta.. mut on ne vaan niin hienoja  Mitähän tämmöisellä tekisi jos ostaisi? Joku koru ois niin mua!






One & Two company tarjoaa ihaniin aplikaatioihin ohjeita. Näitä voisi laittaa vaikka minne! Tuo maastonakki on kyllä paras :D



Loppuherkuksi vielä aamupalaa :P Löytyivät täältä. Blogi on varsinainen minien ihmemaa!

Sellaisia! Pitäiskös kaivaa koukku ja langat esille? Mulla olisi kyllä tuossa tuon piponkin teko vielä kesken.. voi valintoja ;)



9 kommenttia :

san kirjoitti...

Toi SuAmin kilpikonnatrio, en ehkä kestä! Myös mäyris on yliliikuttava.

Jatta kirjoitti...

Eikö ole! Mä oon ihan villinä noihin pingviineihin <3 Hintaahan noilla on ihan ansaitusti melkolailla, pitäsi keksiä joku hauska käyttötarkoitus että saisi perusteltua itselleen miksi noita ilman ei voi elää. Mihinköhän ihmiset noita yleensä.. nukkekotiin? Kovat on myynnit ainakin!

Inka kirjoitti...

Onpa söpöjä :D Korkeille käyttöä!

Jatta kirjoitti...

Eikö :D Mulla on korkkeja ihan hirveästi, pyysin äitiä tuomaan niitä työpaikaltaan vuosia sitten, ja nyt sitten en edes tiedä miksi tarvitsin niin hillittömän määrän :o Saa ainakin muutamalle taas funkition :D

Eva kirjoitti...

I don`t understand finish,but i loooove this small cute things <3

Eliisa kirjoitti...

Oi että mitä herkkuja! Kiitos tosi paljon linkeistä. Mieuimpia olivat nuo korkkijutut, pingviinit ja kilpikonnat! Jätskituuttikin olisi kiva rintapielessä!

Jatta kirjoitti...

They sure are all pretty <3 This is my "link love", you can find source of pictures among the text!

Jatta kirjoitti...

Kiva kun tykkäät :D Nämä tämmöset on kyllä niin hauskoja!

Teresita kirjoitti...

Muy bonito!