29. toukokuuta 2016

täällä taas

Tätä blogipostausta on puuhattu monta kuukautta. Kirjoitettu, pyyhitty pois ja muotoiltu lauseet uudestaan. Ei sitä uskoisi kuinka vaikeaa on palata linjoille ja purkaa tekstiksi mihin reilu vuosi taas humpsahti. Kun ei löydä sanoja vaikka kuinka yrittää.

Taukoilun aikana myös rima on noussut kovin korkealle. Tuntuu että nykyisin blogit on todella ammattimaisesti toteutettu ja kaikki tämmöiset vähän tavismaisemmat blogit on lopettaneet tai muuten vaan hävinneet jonnekin. Voihan se olla etten vaan löydä uusia blogeja niiden lopettaneiden tilalle, loppui se Blogilistakin enkä oikein osaa etsiä muutakaan kautta. Äippä pörrää nykyään Facebookissa kaikenmaailman käsityöryhmissä, että sinnekkö kaikki on muuttaneet? Minä jotenkin vierastan sitä Faceakin.

Olen miettinyt pitkään ja hartaasti jatkanko bloggaamista vai en. Minulta kun puuttuu joku ominaisuus joka nykyisessä sosiaalisessa mediassa on ehdottoman tarpeellinen, halu jakaa omaa arkeani joko sellaisenaan tai kermakuorrutteella. Moni visuaalisesti upea bloggaaja kun tuntuu ensinäkemältä kertovan elämästään kovin vaalenapunaisten lasien läpi kuvaten.. En minä halua! En osaa enkä halua oppia. Satunnaisesti tykkään kyllä seurata muiden blogeja ja ihailen taitoa ja paneutumista, mitä sellaisen blogin pitäminen vaatii. Vastakohtainen lähestyminen bloggaamiseen eli likapyykkivuorien kuvaaminen ja harmaista päivistä huokailu on vielä vähemmän omalla mukavuusalueella. Joten jää kysymys: olisiko tällaiselle vähän hitaanpuoleisemmin päivittyvälle kädentaitoblogille kysyntää? Toivottavasti, koska haluan ihan todella edelleen jatkaa.



Puikot on sauhunneet koko poissaolon ajan tasaiseen tahtiin. Lankavarasto on myös kasvanut lähes naurettaviin mittoihin.. Suunnitelmia kun olis enempi kun sormet ehtii, tuttu ongelma varsin monelle ;)


Haluan vähän valottaa tätä poissaoloani ihan vaan sen vuoksi että minusta on inhottavaa vihjailla epäsuorasti etten ole kunnossa, vaan mielummin kerron suoraan miten asiat ovat.
Lonkkani synnynnäisen epämuodostuman aiheuttama kipuilu aloitti muuta elämää hankaloittavan kierteen talvella 2014, ja leikkausten jälkeen olen edelleen ontuva ja kipuinen. Vasta toista puolta on operoitu huonohkolla menestyksellä, ja toisen puolen fiksaus on vielä edessä. Kuntoon sen pitäisi tulla, mutta asia vaatii vielä töitä ja jaksamista. Uutta leikkausta odotellessa siis!



malli: Pula by Silke Ufer
lanka: Isager Strik Alpaca 2, kaksi kerää (!!)
puikot: 2,5 mm
muuta: virkatut kukat yhdistettynä ketjulla kiinnitysmekanismiksi, projekti Ravelryssa täällä




Toinen iso mielialaani vaikuttanut mullistus tapahtui kun perheemme pieneni yhdellä jäsenellä. Rakas Papu väsyi taistelemaan syöpää vastaan puolisen vuotta sitten . Menetyksen tuska oli jotain aivan uskomatonta, vieläkin tuntuu että joku iskee ilmat pihalle aika ajoin. Onnena onnettomuudessa sairaslomani antoi ainutlaatuisen mahdollisuuden viettää viimeiset kuukaudet hoitaen pientä potilasta, niistä muistoista olen äärettömän kiitollinen 


Tiesin, että tästä ensimmäisestä postauksesta tulee kerrassaan masentava, mutta kuulkaa minä pärjään ihan hyvin. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Sairasteluni ei ole hengenvakavaa, minulla on rakkaat läheiset tukemassa ja tietysti perhe. Miksi siis masennella liikoja? Elämä on ihana ja kaunis asia!

Ihanaa olla takaisin täällä :) Iso halaus kaikille lukijoille!