19. joulukuuta 2017

säihke

Vaikka en kamalasti ole kiiltävän perään, vaatii pikkujoulukausi aina jostain syystä kimallusta. Noh, saahan sillä säihkeellä ainakin vähän valoa tähän loputtomaan pimeyteen, sillä voi herramunjee että oli taas kuvaamisen kanssa räpeltämistä :D Oi onneksi päivä alkaa taas pitenemään 


malli: oma, idea alunperin Cocon ohjeesta
lanka: Hjertegarn Alpaca Silk, 450 g
puikot: 2,0 mm
muuta: n. 4000 paljettia, projekti Ravelryssa täällä

Sama "ohje" on ollut käytössä jo kahdesti aiemmin hyvällä menestyksellä, eikä pettänyt tälläkään kertaa.


Paljettien neulominen alkaa sujua jo vaikka silmät kiinni, mutta muistan kyllä kuinka tuskaista tekniikan oppiminen oli aluksi. Homma jota en kuitenkaan saanut sujuvaksi vieläkään oli paljettien lankaan pujottaminen, voi tuska mitä touhua! Mutta kyllä tämä valmis takki vaan on taas sen kaiken hammasten kiristelyn arvoinen  Ei voi mitään, taitaisin vaikka seisoa päälläni kepinnokassa neulomassa jos olisin päättänyt saada jonkun tietynlaisen neuleen vaatekaappiini :)


Alpakan ja silkin yhdistelmä toimii langassa tosi kivasti. Ei kutita, ja napakka neulos tuntuu siltä että se kestää käyttöä hyvin venymättä ja nyppyyntymättä. Ainoa miinus on seassa olevat sinertävät kuidut joista tulee vähän verisuonimainen efekti, mutta tuovathan ne toisaalta ihan hauskaa eloa pintaan.



Oikein säihkyvää ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille!

11 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Tosi kaunis! Tosi ison työn olet tehnyt paljettien kanssa, itselläni ei riittäisi kärsivällisyys :)

routa kirjoitti...

hui kauheeta 4000 paljettia, mutta lopputulos on kyllä kaunis.
Iloista joulua ja tulevaa vuotta Jatta sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

L O V E L Y... This cardigan is worth all the pain. You did a brilliant job....Cutie... 😘

Tiina kirjoitti...

Onpa upea takki! Paljettien neulominen kuulostaa hurjalta hommalta. En ole moista koskaan kokeillut. Oikein hyvää joulua!

Jatta kirjoitti...

Annika: Kiitos paljon :) En ole ihan varma meneekö nämä minun projektit välillä vähän hulluuden puolelle :D

routa: Kun sen 4000 kappaletta kirjoitti tuohon ylös niin kyllä se aika hurjalta luvulta tuntui itsestäkin :D Ihanaa joulunaikaa ja uutta vuotta sinulle myös <3 <3

Anonyymi: Thank you so much dear <3

Tiina: Kiitos paljon! Ei se ole ihan niin hankalaa kun kuvittelisi, sama tekniikka kuin helmiä neuloessa, vähän "litteämpää" menoa vaan :) Tosi ihanaa joulua myös sinne <3

Neulisti kirjoitti...

Hei, vielä yksikin kuva näistä ihanista paljettineuleista ja mun on pakko tehdä oma!

Jatta kirjoitti...

Neulisti: Houks houks, kannattaa tehdä ;) Hyvä hippatakki tämä!

Perhoneito kirjoitti...

Mielettömän kaunis takki <3

Jatta kirjoitti...

Perhoneito: Kiitos kovasti kehuista <3

pietu kirjoitti...

WAU!!! Siis nyt ihastuin täysin.

Jatta kirjoitti...

pietu: Kiitoksia :D